Joutsen

Gudbergur Bergsson: Joutsen

152 s., LIKE 2001

alkup. Svanurinn, 1991

suom. Tapio Koivukari

 

Kirjallisuuspiirissämme tullaan tänään käsittelemään islantilaista kirjallisuutta ja vaikka olenkin jo yhden teoksen sitä silmällä pitäen lukenut, halusin kuitenkin lukea vielä hieman lisää. Gudbergur Bergssonin Joutsen vaikutti teokselta, joka voisi kiinnostaa minua, joten valitsin sen. Tässä teoksessa oli paljon hyviä ajatuksia, joista osa toki kovin tuttuja ja siinä mielessä kliseisiä, mutta kuitenkin niin hyvin tarinaan sopivia ja kirjoitettuja, että tuntui kuin Bergsson olisi ensimmäinen asian oivaltanut ihminen ikinä.

 

Joutsen kertoo 9-vuotiaasta tytöstä, joka jää kiinni näpistelystä ja lähetetään Reykjavikista maaseudulle oppimaan luonnonläheistä elämää ja parantumaan taipumuksestaan. Tyttö sulautuu maaseudun elämänrytmiin yllättävän helposti, vaikka hänellä ei olekaan kokemusta maaseudusta ja sen tavoista. Kesän aikana tyttö kokee kaikenlaista ja sivullisena kuulee paljon, vaikka ei ihan vielä täysin ymmärräkään kaikkea kokemaansa ja kuulemaansa.

 

Takakannessa luvataan, että "Bergsson sukeltaa tytön sielunmaiseman kerrostumiin sellaisella herkkyydellä", jota ei heti unohda. Sanoisin, että lupaus on lunastettu, sillä Bergsson onnistuu luomaan tytöstä pohdiskelevan olennon, jonka ajatuksissa on tietynlaista viisautta ja myös sellaista kykyä nähdä asioita vilpittömin lapsensilmin, joka jää mieleen. Itselleni jäi erityisesti mieleen kohta, jossa vasikka teurastetaan ja samaan aikaan emolehmä käyttäytyy omituisesti niityllä. Tyttö tulkitsee sitä omalla tavallaan ja siinä on jotain herkkää ja kaunista, ja ihan tottakin.

 

Mielenkiintoinen ristiriita tässä teoksessa nähdään siinä, miten kaupunkilaisvanhemmat arvelevat maaseudulla olevan tervehdyttävä vaikutus tyttöön, mutta samanaikaisesti tyttö kohtaa maaseudulla asioita, jotka hänelle entuudestaan ovat vieraita ja voivat aiheuttaa suuri mielenliikkeitä. Esimerkkinä tästä mainittakoon juurikin jo mainittu vasikan teurastus sekä jokseenkin perverssin, vaikkakin ulkoisesti ihan normaalinoloisen nuoren rengin seura. Maaseutu ei olekaan sellainen herrankukkaro kuin vanhemmat kuvittelivat, mutta tyttö ei valita vaan viihtyy maalla eikä näe rengin käytöksessä mitään omituista.

 

Tunnelmaltaan Joutsen on mielestäni jotenkin unenomainen teos, joka välillä tuntuu aika tasaisen lattean harmaalta. Vaikka kyseessä on ohut kirja, ei tämä kyllä ainakaan minun kohdallani osoittautunut nopealukuiseksi. Tarina ei jaksanut kiinnostaa kerrallaan kuin muutaman luvun ja sitten oli jo pidettävä tauko, sillä teos vain oli kaikista tapahtumista huolimatta hyvin tasapaksun oloinen. Kuitenkin jos joku kaipaa kirjaa, jota makustella rauhassa eikä tahdo mitään suuria syöksyjä tunnelmasta toiseen, on Joutsen varmasti oivallinen kirjavalinta.

 

♠♠♠