Kannas

Hanneriina Moisseinen: Kannas

238 s., Kreegan Bundolo 2016

 

Kun kuulin Hanneriina Moisseisen sarjakuva-albumista, jossa yhdistyy hänen piirroskuvansa sekä vanhat sota-ajan valokuvat, tiesin haluavani tutustua siihen. Täytyy myöntää, että oletin toteutuksen olevan hieman erilainen ja toisinaan piirroskuvat olivat mielestäni jotenkin epäselviä, mutta hätkähdyttävä ja ajatuksiin jäävä teos tämä kyllä oli.

 

Kannas on mustavalkokuvin tehty sarjakuvateos. Mielestäni mustavalkoinen piirrosjälki sopii hyvin yhteen mustavalkoisten valokuvien kanssa. Moisseisen piirrokset ja vanhat valokuvat kulkevat teoksessa rinnakkain ja nivoutuvat yhdeksi tarinaksi. Keskiössä on evakkomatka, jolle niin monet ihmiset joutuivat. Moisseinen kuvaa paljon myös eläimiä, sillä keskeisenä henkilönä nähdään Maria-niminen nuori nainen, joka on mukana lehmien evakuoinnissa. Toisena tarinana, joka kietoutuu Marian taipaleeseen, nähdään taisteluissa henkisesti romahtaneen Auvon tie.

 

Mielestäni Moisseinen on luonut sarjakuvastaan hyvin herkkävireisen kokonaisuuden, josta on helposti aistittavissa evakkomatkan tunnelmia. Erityisesti pidin siitä, miten eläimiä on kuvattu, sillä koin niistä huokuvan vahvasti jotain tietynlaista tunnelmaa, jota en oikein osaa tarkemmin luonnehtia. Ehkä se oli alistumista uuteen tilanteeseen, ehkä jopa voisi sanoa hiljaista luopumista menneestä ja kodista, johon tuskin olisi paluuta. Moisseinen muutenkin antaa melko pitkälti kuvien kertoa tarinaa ja sanoilla on vain pieni osuus tässä kokonaisuudessa. Toisinaan jotkin asiat tuntuvat jäävän ihan lukijan oman tulkinnan varaan, mikä ei suinkaan ole huono asia. Toisaalta minulle tulkinta aiheutti välillä vaikeuksia, sillä joistakin sarjakuvaruuduista oli vaikea saada selvää tai ne esittivät yksinkertaisesti vain pimeyttä ja synkkyyttä.

 

Kuten jo alussa totesin, koin tämän hätkähdyttävänä teoksena. Syynä siihen on suurimmaksi osaksi valokuvat, joista välittyy niin monenmoisia tunteita ja tilanteita, että en oikein tiedä mitä ajatella. Olen toki ennenkin nähnyt evakkomatkalaisista otettuja valokuvia, mutta jotenkin ne eivät ole ennemmin tuntuneet näin koskettavilta. Osittain selitän koskettavuutta eläinten runsaalla esiintymisellä kuvissa, sillä eläinten kokema pelko ja epätietoisuus sekä kurjuus on aina viiltänyt minua kipeästi. Myös miljöökuvat sodassa tuhoutuneesta ympäristöstä niin valokuvina kuin Moisseisen piirroksina tekivät vaikutuksen.