Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit

äänikirjana kahdessa osassa, yht. 20 levyä

WSOY, 2002

lukija: Heikki Määttänen

alkup. The Lord of the Rings - The Fellowship of the Ring, 1954

suom. Kersti Juva, Eila Pennanen & Panu Pekkanen

Taru sormusten herrasta on minulle elokuvista tuttu sarja, jota en koskaan erityisesti ajatellut lukevani tai kuuntelevani. Pelkästään valtavan paksujen kirjojen näkeminen kirjaston hyllyssä olisi riittänyt saamaan minut jättämään sarjan jonkun muun luettavaksi, mutta sen lisäksi elokuvat eivät erityisesti tuntuneet minulle omilta, vaikka ne ainakin kahdesti olenkin nähnyt. Äänikirja kuitenkin päätyi työmatkaseurakseni, sillä eräs tuttavani kertoi kuuntelevansa sarjaa äänikirjana ja pitävänsä kuulemastaan. Jälleen (jo ties kuinka monennen!) kerran voin todeta, että onneksi heitin ennakkoajatukseni sivuun, sillä minä todella tykästyin Sormuksen ritareihin ja seuraava osa Kaksi tornia on minulla jo kuuntelussa.

Vaikka monille lienee sarjan alkuasetelma tuttu, kertaan tähän muutaman pääkohdan. Frodo Reppuli on hobitti, joka perii Bilbo-sedältään taikasormuksen. Sormuksella on mahtava mahti ja se on voimakkain yhdeksästä sormuksesta, jotka muinoin taottiin. Sormus päätyi Bilbolle sattumien kautta ja moni luuli sormuksen kadonneen iäksi. Kun Gandalf-velho kehottaa matkoille aikovaa Bilboa jättämään sormuksen Frodolle, ei hän vielä osaa aavistaa miten suurta vastuuta hän onkaan nuoremman hobitin harteille siirtämässä. Mordorin pahuus on herännyt ja saanut vainun sormuksesta, joka on liian voimakas ja vaarallinen säilytettäväksi. Frodo kumppaneineen lähtee pitkälle matkalle, jonka on tarkoitus huipentua sormuksen tuhoamiseen. Vaan Frodo eikä edes Gandalf aavista, että sormusta himoitsee nyt moni muukin kuin sen alkuperäinen omistaja Sauron.

Siinä missä elokuvat eivät ikinä oikein täysin vanginneet huomiotani, (ääni)kirja teki sen. En todellakaan osannut odottaa, että tämä fantasiaseikkailu voisi pitää mielenkiintoni niin virkeänä kuin nyt kävi. Kuuntelinkin tarinaa myös kotisohvalla, sillä en kerta kaikkiaan malttanut jättää sitä viikonlopuiksi sivuun. Uskon, että edesmenneen Heikki Määttäsen vivahteikkaalla tulkinnalla on viihtymiseeni yhtä suuri vaikutus kuin Tolkienin kuvailemalla fantasiamaailmalla. Se piirtyi silmieni eteen miellyttävänä ja kutsuvana, vaikka siellä juoksentelikin örkkejä ja muita pahiksia. Pidin myös Tolkienin tavasta kuljettaa tarinaa, sillä vaikka välillä poikettiin kuulemaan muinaisia taruja, niin koko ajan pääjuoni säilyi kirkkaana mielessä ja kaikki liittyi lopulta siihen.

Äänikirjaa kuunnellessa minulle valkeni hyvin nopeasti, että elokuva on - niin laaja kuin se onkin - vain pieni murto-osa siitä, mitä kaikkea tässä teoksessa oikeastaan tapahtuukaan. Vaikka elokuvia katsoessa onkin joskus tullut mieleen ajatus "koska tää loppuu", ei paljon laajempi kirja nostanut sellaista mieleeni kertaakaan. Olen niin iloinen, että lopultakin "löysin" tämän älyttömän mielenkiintoisen trilogian enkä voi kyllin ylistää tätä teosta, joka osoittautui minulle todella positiiviseksi yllätykseksi.

♠♠♠♠♠