Tuo tumma nainen

Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen

197 s., Gummerus 2006

Historiani Päivi Alasalmen kirjojen parissa on vaihdellut ihastuksesta ihmetykseen ja vieroksuntaan, sillä Metsäläiset ei vakuuttanut minua täysin, mutta Vainola taas osui ja upposi. Nyt päätin tarttua Alasalmen teokseen Tuo tumma nainen, koska se vaikutti hyvin salaperäiseltä kantensa ja takakansitekstinsä puolesta: ainut mitä lukijalle kerrotaan on "Täydellisen kauniissa talossa asuu täydellisen onnellinen perhe". Täysin en osaa päättää mitä mieltä tästä teoksesta olisin, mutta kyllä se ainakin mielenkiinnon piti yllä koko ajan.

Tuo tumma nainen kertoo keski-ikäisen Helenan perheestä, jonka perinteinen kuvio muuttuu pojan muuttaessa vaimonsa kanssa asumaan takaisin lapsuudenkotiinsa. Kaikki on niin täydellistä ja ihanaa, Helena haluaa olla kuin entisaikojen matriarkat, ottaa kaikki siipiensä suojaan. Vaan mikään ei olekaan täydellistä pohjimmiltaan.

Teos jakautuu kertojien osalta kolmeen: Helenaan, Ohtoon ja Pauliinaan, joista jokaisen näkemys on erilainen kuin toisella, samalla kuitenkin täydentäen toisen näkemystä ja lukijan omia päätelmiä. Yksi tämän teoksen parhaimmista puolista oli se, että lukijalle todella jäi tilaa aavistella, päätellä ja uppoutua juoneen. Erityisesti Helenan osuudet olivat todella onnistuneita naivistisen ja "kuinka kaikki on ihanaa" -tyyppisen kerronnan ansiosta, niistä selkeästi paistoi läpi kirjailijan tausta-ajatus siitä, että kaikki ei aina ole ihanaa ja täydellistä, että täydellisyyttä ei ole olemassakaan. Helenan osuudet suorastaan huvittivat minua, niin hyvin Alasalmi sanoja käyttää.

Tämä teos on paitsi yllättävä myös ennalta-arvattava. Siinä on tiivistyvää jännitystä ja odotusta, vaikka lukija voi melkein päätellä mitä seuraavaksi saattaisi tapahtua. Kaikkea ei sanota suoraan, mutta totuus on helposti pääteltävissä juonen aikaisemmista kiemuroista. Tämä teos on myös ihan kamala tiettyjen henkilöhahmojen julmuudessa, ihan rupesi karmimaan ja kylmäämään se laskelmointi ja harkittu toiminta, joka yhteen hahmoista on istutettu. Alasalmi onnistuu hyvin luomaan psyykkeeltään hieman epävakaan hahmon, joka aiheuttaa jännitteitä. Miljöötä voi luonnehtia tietyllä tavalla goottilaiseksi, vaikka kaikki onkin muka yhtä päivänpaistetta ja valoa. Goottilaisuus sopii tunnelman tihentämiseen mainiosti.

Myös Aletheia on kirjoittanut tästä kirjasta hiljattain, lukekaapa myös hänen arvionsa, sillä siinä tulee esille eri asioita kuin minulla.

♠♠♠♠