Kamut: Lemmikkien aikaan

Patrick McDonnell: Kamut - Lemmikkien aikaan

144 s., Egmont Kustannus 2007

suom. Asko Alanen

Nyt on sitten aloitettu Seitsemän sarja -sarjishaaste. Päätin lähteä pois mukavuusalueeltani ainakin näin aluksi ja lukea jonkin sellaisen sarjakuvateoksen, jonka hahmoihin en ole aikaisemmin juuri tutustunut. En oikeastaan yhtäkkiä muista yhtäkään Kamut -sarjakuvaa, jonka olisin lukenut ennen tätä.

Luen hyvin hyvin harvoin sarjakuvia ja tämänkin lukeminen kesti melkein viikon. Jos olenkin "huono" lukemaan sarjakuvia, jos lehtien lyhyitä sarjakuvastrippejä ei lasketa, niin olen vielä huonompi kirjoittamaan niistä. Siinäkin mielessä tämä haaste on hyvä juttu: paitsi että tutustun sarjakuviin, opin toivottavasti myös sanomaan niistä jotakin rakentavaa.

Kamut lienee monelle tuttu sarjakuva, mutta sanottakoon nyt pohjustukseksi, että päähenkilöt ovat Jalo-koira ja Kati-kissa, jotka ovat ystävykset. Minulle jäi hieman hämärän peittoon, että miten nämä kaksi tuntevat toisensa, sillä eivät he ainakaan  vaikuttaneet asuvan samassa talossa.

Tässä sarjakuvateoksessa on kaikenlaisia sivun mittaisia sarjakuvia, joiden tapahtumat sijoittuvat ympäri vuoden erilaisiin tapahtumiin. Paljon liikutaan ulkoilmassa ja kuvataan etenkin Katin käytöstä kotonaan, sillä hänen omistajansa (tai pitäisikö sanoa henkilökuntaan kuuluva mummeli) on niin sanotusti tossun EIKUN tassun alla. Minua ainakin nauratti välillä ihan älyttömästi kissan tempaukset ja omistajien hölmistyneet ilmeet, kissanomistaja kun olen itsekin. Jalokin on oikein suloinen tapaus, mutta ei niin mieleenpainuva kuin Kati.

Minua ilahdutti erityisesti se, että tässä teoksessa oli myös myös löytöeläinten hankkimiseen ja niille kodin löytämiseen tähtääviä sarjakuvia, jotka kannustavat tutustumaan kodittomiin eläimiin. On hienoa, että sarjakuvapiirtäjät, jotka ainakin minun ymmärtääkseni tavoittavat paljon yleisöä, ottavat kantaa sellaiseen asiaan ja pyrkivät vaikuttamaan ajatuksiin.

Itse en kauheasti pitänyt tästä piirrostyylistä, se on jotenkin liian rosoinen minun makuuni. Olen aina pitänyt selkeistä kuvista ja hahmoista, jollaista tämä piirrostyyli ei edusta. Värikuvitus on mielestäni tässä oikein toimiva ja hyvä, mikä ilahduttaa värien ystävää. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että tämä sarjakuva ei sytytä minua lukemaan. Kaipaan sarjakuvilta paljon hauskoja kommelluksia ja huumoria, vaikka vakavatkin asiat toimivat joskus (kuten tuo mitä yllä selostin). Tämän teoksen kommellukset eivät vain istu huumorintajuuni niin napakasti, että tästä suuremmin innostuisin. Ihan kiva tähän oli kumminkin tutustua eikä se kaduta ollenkaan. :)

♠♠♠