Teräsmiehen morsian

Eve Hietamies: Teräsmiehen morsian

186 s., Otava 1995

Teräsmiehen morsian on jälleen osoitus siitä, että Eve Hietamies todella osaa kirjoittaa ja hänellä on sana hallussa. Olen jo jonkin aikaa halunnut lukea tämän ja kun sopivasti on menossa Avioliittojuonia -haastekin, niin tuleepa siinä sitten kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Teräsmiehen morsian kertoo 8 vuotta naimissa olleista Iiriksestä ja Istosta, jonka välejä hiertää yksi sun toinenkin asia. Eniten eripuraa aiheuttaa siivoaminen ja ainainen kysymys "miksi aina minä" ja "mikset sä koskaan tee mitään". Ja ah niin ihanilla sukulaisilla on tietysti sanansa sanottavana. Lisäksi Iiriksen perheen menneisyydessä on kipeitä asioita, joita hänen ei anneta unohtaa. Isto ei koskaan asetu Iiriksen puolelle muita vastaan.

Mielestäni tämä teos on hyvä kuvaus siitä, millaista parisuhteessa voi olla, jos asioita ei puhuta selviksi ja pyöritetä arkea yhteisten pelisääntöjen mukaan. Se miten asiat voivat kärjistyä, tulee tässä hyvin esiin. Minun ainakin tuli Iiristä surku ja kiehuin kiukusta Istoa kohtaan, sillä pitäisihän tämän nyt vaimoaan puolustaa epäoikeudenmukaiselta kohtelulta, jestas sentään! Istossa ärsytti myös se, miten hän vieritti kaiken Iiriksen niskaan ja syytti tätä kaikesta olemattomastakin. Olisi tehnyt mieli mennä paikan päälle ja karjua Istolle, että tajua nyt hyvä mies jotakin! Kuten tästä voi päätellä, epäoikeudenmukaisuus on yksi asia, joka minua ärsyttää kovasti. Ainakin Hietamies onnistuu hyvin saamaan lukijansa mukaan tarinaan.

Vaikka onhan Istossakin jotakin hyvää. Hän puolusti Iiristä pari kertaa joskus menneinä vuosina. Ja tuo kaupasta Ilta-Sanomat, banaaneja ja viinimarjamehua, jos Iiris on kipeä. Mikä sitä rakkautta sitten on, teos kysyy. Onko se pieniä-suuria tekoja ja näkyykö se aina arjen tiimellyksessä? Voiko unohtaa sen, että joutuu huolehtimaan kaikesta, jos toinen vie joskus roskat? Onko kaikki ongelmat sillä kuitattu? Näitä kysymyksiä Iiris pohtii mielessään.

Tämä teos ei ole kovin kevyt kirja siis, mutta ei liian raskaskaan siitä huolimatta, että tempauduinkin voimakkaasti mukaan Iiriksen puolelle. Tässä on eräänlaista arjen komiikkaakin ja Iiris osaa kyllä antaa täyslaidallisia takaisin, hänen rohkeutensa ja suoruutensa on ihailtavaa. Tietyllä tavalla hän on siis hyvin vahva nainen. Mielestäni loppuratkaisu on jotenkin vapauttava ja oikea, näytön paikka. Silloin Iiris on lopullisesti itsenäinen henkilö, ei enää kiinni Istossa.

♠♠♠♠