Onnellisia ihmisiä

Päivi Alasalmi: Onnellisia ihmisiä

168 s., Gummerus 1992

En taaskaan oikein tiedä mitä kirjoittaisin juuri lukemastani kirjasta. Ainakin tästä Päivi Alasalmen Onnellisia ihmisiä voi sanoa sen, että se on totaalisen yllättävä ja sen tapahtumat saavat varmasti lukijan silmät pyöristymään hämmennyksestä ja tuntemaan omituista painontunnetta rintakehässä: miten julmia ihmiset ovatkaan.

Onnellisia ihmisiä kertoo vuorotellen aviopari Mariannen ja Jalin sekä taidemuseossa työskentelevän Ritvan tarinaa. Marianne ja Jali ovat päällisin puolin oikein mallikelpoinen pariskunta ja heidän elämänsä on täydellisessä järjestyksessä: on tyttö ja poika, hyvät työpaikat ja palkat sekä oma tiilitalo hyvällä asuinalueella. Ritva taas on pakko-oireinen ja tabletteja kuin leipää napsiva panikoija, joka pelkää vähän kaikkea ja on varautunut vähän kaikkeen. Näiden kolmen elämät kietoutuvat täysin yllättäen yhteen vain sattuman oikusta.

Erityisesti Ritvan minäkertoja-osuudet olivat raskasta luettavaa: miten kamalaa olisikaan itse olla vanki omassa elämässään, varautua kaikkeen ja suunnitella elämänsä pakko-oireiden perusteella. Samalla se osoittaa, että me emme todella voi koskaan tietää, että mitä toisen päässä liikkuu. Loppua kohden myös Mariannen minäkertoja-osuudet alkavat olla aika rankkaa luettavaa, vaikka naisen selväjärkisyys tuokin tunteen, että tuo nainen kyllä pärjää.

Alasalmen kirjoitustyyli on hyvin otteessaan pitävä ja hän kuljettaa juonta taitavasti. Jotenkin tämän teoksen tapahtumien saamat käänteet vain yrittävät työntää lukijan luotaan, vaikka saman aikaisesti haluaa tietää miten kaikki vielä päättyy. 168 sivua tuntuu aika lyhyeltä sivumäärältä, mutta Alasalmi on luonut sen raameihin hyvin vaikuttavan ja painavan teoksen, joka tuntuu paljon laajemmalta ja pidemmältä. Tämä ei kyllä ole Alasalmen parhainta antia, vaikkakaan olen lukenut vasta 4 kirjaa häneltä. Ihan mielenkiintoinen ja luettava kirja kumminkin.

♠♠♠