Kaksi sarjakuvaa

Pertti Jarla: Fingerpori - kuntauudistus

192 s., Arktinen Banaani 2012

Pertti Jarlan Fingerpori on mielestäni yksi oivaltavimmista sarjakuvista, joita olen koskaan lukenut. Jarla käyttää erinomaisen taitavasti mieli- ja kielikuvia sekä kääntää asioita päälaelleen välillä jopa sangen kaksimielisen huumorin sävyttämänä. Jarla taitaa myös mustan huumorin käytön sekä eräänlaisen ironian, mikä ainakin minuun lukijana vetoaa. Piirrostyyli ei ole mielestäni erityisen houkutteleva yksistään, mutta toimii tekstin kanssa saumattomassa yhteistyössä ja huvittaa lukijaa. Aikaisemmin tämä sarjakuva on ollut minulle tuttu vain lehtien stripeistä. Fingerpori: kuntauudistus pitää sisällään palasen tuon maanmainion kunnan syntyhistoriaa, nykyisyyttä ja ehkä hieman tulevaisuudennäkymiäkin. Erityisesti alituisten väärinymmärrysten kohteeksi joutuvalla kunnanjohtajalla on iso rooli tässä teoksessa, mutta tavallisia kuntalaisiakaan ei unohdeta.

En tiedä mistä johtuu, mutta tätä kirjaa ei jaksanut kovin pitkälle lukea yhdellä istumalla. Toisinaan tietyistä stripeistä on hieman vaikea käsittää, että mitä Jarla ajaa takaa. Lukija joutuu siis alituiseen ajatustyöskentelyyn, mikä saattoi ainakin minulla verottaa tuota lukuvauhtia. Samaten moni strippi nauratti minua, mutta samalla moni juttu jäi vähän niin kuin läpilukemisen tasolle enkä saanut niistä mitään erityistä irti. Tämä kirja on kuitenkin ihan mielenkiintoinen tietopläjäys sarjakuvan ystäville, mutta en tiedä olisinko menettänyt mitään erityistä, jos en olisi tätä kirjaa lukenut.

♠♠♠

 Ilkka Heilä: B. Virtasen kotikirja

256 s., Arktinen Banaani 2009

Ilkka Heilän sarjakuva niin työssä kuin kotonakin alistetusta B. Virtasesta on yksi monien ihmisten suosikeista. Tämä sarjakuva tehoaa minuunkin, ja erityisesti hänen kotikuvauksensa ovat mielestäni mainioita, joten päätin sitten lainata tämän B. Virtasen kotikirjan. Tämäkin sarjakuva on ollut minulle aikaisemmin tuttu vain lyhyistä stripeistä, joten kokonainen kirja B. Virtasen maailmasta oli uusi elämys.

B. Virtasella ei pyyhi hyvin, sillä hän on alituiseen ylityöllistetty niin kotona kuin työpaikallakin. Koti ei ole Virtaselle lepopaikka vaan työleiri, jota topakka Armi-vaimo johtaa tinkimättömästi. Välillä Virtasen oma sisu välähtää esiin, mikä olikin mielestäni yksi tämän sarjakuvan hauskimmista puolista. Samoin tykkäsin kovasti lukea niitä sarjakuvia, missä perheen Pasi-kissa esiintyy. Ilkka Heilä on onnistunut tekemään Virtasen kurjasta elämästä aika hauskaa luettavaa ja katseltavaa, mutta kyllä ainakin minun mielessäni välähtää välillä säälinpoikanen Virtasta kohtaan. Toisaalta jokaisen perheenjäsenen stereotyyppisyys on niin ilmeistä, että suurta mielipahaa ei Virtasen takia ainakaan minun tarvitse tuntea.

Heilän piirrostyyli ei ole suosikkejani, ja jos totta puhutaan, niin en oikeastaan juurikaan pidä siitä. Se kuitenkin sopii erinomaisesti tähän sarjakuvaan ja esimerkiksi näitä Virtasen perheen jäseniä olisi vaikea kuvitella minkään muun näköiseksi tai eri tyylillä piirretyiksi. Heilän sarjakuvan parhaat puolet eivät siis mielestäni ole kuvituksessa vaan siinä viljellyssä mustassa huumorissa, joka vetoaa moniin lukijoihin.

♠♠♠♠