Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
281 s., Gummerus 2013
Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu tulee varmasti olemaan yksi tämän syksyn puhutuimmista teoksista aihepiirinsä puolesta. Taivaslaulu kertoo vanhoillislestadiolaisesta nuoresta avioparista Viljasta ja Aleksista, joiden kautta Rauhala maalailee kauniilla sanankäytöllä esiin yhden totuuden siitä, mitä arki uskonyhteisön sääntöjen puitteissa voi olla.
Viljalla ja Aleksilla on neljä lasta, vaikka avioliittoa on takana vasta muutamia vuosia. Parilla on raskasta ja Vilja tuntee kaatuvansa lapsiperheen arjen alle, kun sydämellä on ainainen pelko: mitä jos on taas raskaana, kun edellinenkin lapsi on vielä niin pieni? Miehen ja naisen väliseen rakkauteen liittyy koko ajan pelko, jollaista nuoripari ei uskonut olevan olemassakaan. Silti usko on vahva, vaikka molemmat pystyvät kyseenalaistamaankin asioita, joihin he ovat kasvaneet. Ei ole helppoa valita oman jaksamisen ja oman uskon väliltä, joten tilanne uhkaa kääntyä äärimmäiseen solmuun. Taivaslaulu on ennen
kaikkea tarina yhdestä rakkaudentäyteisestä avioliitosta ja yhdestä
tiiviistä perheestä, jonka elämään lestadiolaisuus kuuluu ja joka muodostaa sen rajat niin hyvässä kuin ehkä vähän pahassakin.
Kansiliepeessä sanotaan, että "Taivaslaulussa konkreettiset yksityiskohdat avaavat lukijoille näkymän lestadiolaisyhteisön elämään". Se on totta, lukija pääsee kurkistamaan lestadiolaisten perinteiden ja uskon maailmaan, mutta mielestäni Rauhala ei mitenkään mustamaalaa lestadiolaisyhteisöä vaan pikemminkin päin vastoin. Minusta tuntuu, että Rauhala luo aika harmonisen kuvan yhteisöstä, sellaisen aidon välittämisen ilmapiirin. Toisaalta Rauhala nostaa esille pointin, että tuohon piiriin kuuluminen edellyttää oikeauskoisuutta ja yhteisön sääntöjen noudattamista, mutta mielestäni hän siltikin onnistuu olemaan tuomitsematta. Välillä Viljan ajatukset ovat ahdistavia, mutta sellaisilta ne voisivat tuntua, vaikka taustalla olisi jonkin muun kuin lestadiolaisen yhteisön normit ja usko.
Vaikka Vilja kokee uskonsa jopa puristavana vanteena rintansa ympärillä, niin Rauhala tuo kuitenkin esille myös näkökulman, että ei se kaikkien kohdalla ole niin. Viljan ystävän Marian iloinen ja valoisa elämänasenne nostaa esiin sen ajatuksen, että elämäntilanteita on monia ja toiselle toinen asia sopii paremmin kuin toiselle. Nähdäkseni Rauhala haluaa enemmänkin herättää ajatuksia kuin toitottaa, että kaikki lestadiolaiset olisivat ihan uupuneita arkeensa. Rauhala haluaa nimen omaan herättää keskustelua ja luo tällä myös hyvää vastinetta sille kuvalle, mitä media on kohuillaan lestadiolaisyhteisöistä synnyttänyt.
Mielestäni Taivaslaulun parhaita puolia ovat runollinen kieli ja vertauskuvallisuus. Pidin kovasti siitä miten lempeästi ja kauniisti Rauhala kuvaa Viljan tuntoja äitiydestä ja raskaana olemisesta, siitä miten Vilja on puu ja lapset sen hedelmiä tai että hän on lintuemo, joka huolehtii poikasistaan. Vertauskuvallisuus on onnistunutta, sillä lukijan on helppo tajuta vertausten sisältö. Hienoa on myös todellakin jo mainitsemani ajatuksia herättävyys ja kuitenkin samalla neutraalius: tämä kirja ei arvostele kenenkään valintoja. Pidin myös siitä, miten luonto ja jokin suuri rauha ovat vaikeidenkin aikojen vallitessa läsnä tässä teoksessa.
♠♠♠♠½
Voin sanoa, että tähän saakka minkään arvion kirjoittaminen ei ole ollut näin hankalaa, sillä uskonasiat ovat usein arkoja asioita ja on olemassa se riski, että joku pahoittaa mielensä. Näin minä kuitenkin tämän kirjan koin ja näitä ajatuksia tämä kirja herätti. Minusta tuntuu, että voisin kirjoittaa tästä kirjasta paljon lisääkin, sillä tämä kirja herätti paljon ajatuksia.
Hyvä arvio Jonna! Sama täällä, kirja herätti paljon ajatuksia ja olisin voinut kirjoittaa siitä pitkästikin. Mutta sinä olit hyvin koonnut ajatukset tuohon tekstiin.
VastaaPoistaIhanaa että sinäkin pidit tästä. <3
Kiitos! :)
PoistaPauliina Rauhala on kyllä kaikki kehut kirjastaan ansainnut eikä ennakko-odotukseni pettäneet, sillä lukukokemus oli mahtava. Toivottavasti lukuisat kehut joka puolelta eivät aseta Rauhalalle liiaksi paineita mahdollisten tulevien kirjojen suhteen. :)
Minä en uskaltanut koko arviotasi lukea, lähinnä vilkaisin pisteet. Mutta kunhan olen tämän itse jossain välissä ehtinyt lukea, niin yritän muistaa palata tähän :) Ja totta, että tällaisista kirjoista on varmaan vaikea kirjoittaa, sillä niin herkkä asia uskonto on.
VastaaPoistaYritin kirjoittaa niin, että kukaan ei spoilaantuisi juonesta, vaikka se riski on olemassa. Itsekin usein teen niin, että tsekkailen vain päällisin puolin muiden arvioita ennen kirjan lukemista, jotta voisin muodostaa täysin oman käsitykseni. :)
PoistaOdottelen mielenkiinnolla, että mitä mieltä sinä tulet olemaan tästä kirjasta!
Ensimmäinen blogisti, joka valotti myös kirjan toista puolta, sitä, että vl-äitin osa ei ole yhtäkuin Viljan osa. Hyvä, että kirjasta löytyy myös toisenlaisia äitejä kuten Maria. Kiitos sinulle!
VastaaPoistaVarmasti Vilja-tyyppejä löytyy meidän yhteisöstä, mutta itse esim. en koe lapsiasiaa millään lailla ongelmallisena tässä yhteisössä. Minulle äitiys on tärkeää ja jokainen lapsi on tervetullut. Väsymystä ja pyykkiä riittää, mutta myös onnenhetkiä ja luottamusta Jumalan johdatukseen. Tässä yhteisössä myös ymmärretään, että perhetilanteet vaihtelevat. Aina ei pysty leipomaan viittä mango-juustokakkua myyjäisiin :).
Pakko kommentoida tähän, että lienee aika harva tästä blogannut olisi niin väittänytkään, että kirja on yleistettävä kuvaus vl-äidin arjesta. Esimerkiksi minä kirjoitin arviossani näin:
Poista"Taivaslaulu ei kuitenkaan ole, tai sen ei edes väitetä olevan mikään yleistettävä kuvaus lestadiolaisuudesta, vaan se on ennen kaikkea ainutlaatuinen tarina rakkaudesta ja elämästä sen häälyvillä rajamailla. Se on Viljan ja Aleksin perheen tarina."
Anonyymi, kiitos kommentistasi. On mielenkiintoista saada kommentti sellaiselta ihmiseltä, jota kirjan aihepiiri omakohtaisesti koskettaa jollakin tavalla. Aina on myös ilo saada kiitosta omasta arviosta, joten olen iloinen siitä, että pidät arviotani onnistuneena. :)
PoistaItse en ole aikaisemmin lukenut kuin Kristan arvion, mutta kävin äsken lukemassa Susan arvion. Uskon kyllä, että löytyy muitakin bloggaajia ennen minua, jotka ovat nostaneet esille kirjan toisen puolen, mutta satuin nyt olemaan tälle Anonyymille ensimmäinen bloggaaja tätä lajia. Olen kyllä iloinen siitä, että joku pitää arviotani jotenkin "valtavirrasta poikkeavana" (tai miten sen ilmaisisi), mutta en voi enkä yritä ottaa kredittiä siitä, että olisin ensimmäinen tai ainut. :)
Anteeksi Susa, että en ollut huomioinut sinun fiksua bloggausta aiemmin. Sinä todella myös mainitset sen, että perheen tarina ei ole yleistettävissä kaikkiin lestadiolaisperheisiin. Huomasin kyllä tämän asian tänään, kun luin sun blogiasi, taisin sinnekin kiitosta pistää, jos ei kokkaustouhujen keskellä jäänyt ajatukseksi. Kiitos sinullekin.
PoistaEi varmaan kaikki muutkaan blogistit ajattele mustavalkoisesti, että tämä on ainut vl-todellisuus. Mitä enemmän ihminen lukee, sitä analyyttisemmin pystyy yleensä myös asiaa käsittelemään.
Kun löysin tämän blogin 1. kerran, olin kahlannut liian monta sellaista blogia, jossa päähuomio oli kiinnittinyt Taivaslaulua arvioitaessa lapsiasiaan, kohdunpoistoon, Viljan säälittelyyn yms. Keskusteluissa ehkäisykiellosta oli tehty myös ihmisoikeuskysymys. Siksi oli mahtava tunne huomata, että on sellaisiakin liikkeeseen kuulumattomia lukijoita, jotka huomaavat tästä kirjasta lestadiolaisuuden toisenkin puolen. Rauhalalla on kyllä tiedossa sekin ja sekin on varmasti luettavissa kirjasta.
Itse en tunne Rauhalan taustaa, vaikkakin olen antanut ymmärtää, että tämä ei ole "omakohtainen" teos. Toisaalta tästä kirjasta kyllä todella huokuu sellainen aitous ja asiantuntemus, että Rauhala todella tuntee lestadiolaisyhteisön kulmakivet oikeasti eikä vain kirjoista lukemalla.
PoistaKukin kokee kirjan omalla tavallaan, vaikka mielestäni tämän kirjan kohdalla onkin hieman sääli keskittyä surkutteluun ja säälittelyyn, sillä tällä kirjalla on paljon annettavaa myös kielellisesti. :) Itse en ole kyllä sellaisiin arvioihin törmännyt, joissa päähuomio olisi mainitsemissasi asioissa, mutta enpä ole niitä oikein etsimällä etsinytkään. Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman moni lukija kuitenkin löytää tästä kirjasta sen toisen ulottuvuuden. :)
Totta, aina lämmittää bloggaajan mieltä saada kommenttia että juuri omalla jutullaan on onnistunut olemaan lukijalle se erityinen juttu!
VastaaPoistaMinäkin kommentoin vain sillä tuohon noin, kun halusin kuitenkin yleisesti muistuttaa että tuskin monellakaan meistä muistakin kirjasta bloganneista on sellainen käsitys tai edes juttu olisi kirjoitettu siihen sävyyn että Rauhalan kirjaa pidettäisiin jotain isona yleistyksenä tms.
Kaikkinensa on kyllä hienoa, miten paljon tämä ko. kirja on jo nyt herättänyt keskustelua, ajatuksia :)
Samaa mieltä, on hienoa että Rauhala on onnistunut teoksellään herättelemään lukijansa ajatuksia oikeasti. Loppujen lopuksi aika harva esikoiskirjailija saa välittömästi näin paljon huomiota osakseen.
PoistaMinä toin bloggauksessani liikaa esille tätä negatiivista puolta, vaikka varsinkin nyt muiden bloggauksia (ja fiksuja anonyymejen kommentteja) lukeneena totean että se todella oli vain yksi tarina, eikä missään tapauksessa tarinaa tule yleistää.
VastaaPoistaJuuri siinä mielessä esimerkiksi juuri sinun ja Susan bloggaukset olivat onnistuneita. :)
Joskus vain käy niin, että kun jokin kirja tekee suuren vaikutuksen, niin postausta kirjoittaessa ei välttämättä ajattele asioita laajemmin, etenkin jos postauksen kirjoittaa hetipian lukemisen jälkeen: siis että jälkeenpäin voi ajatella asioista eri tavalla ja osata analysoida niitä eri tavalla. :)
PoistaAi säkin oot lukenu tän! Anna-lehden lukupiirissä oli pätkä tästä ja innostuin heti, mutten kuollaksenikaan tänään kirjastossa muistanu tän kirjan nimeä enkä ehtiny sitä mistään ettimään kun olin niin kiireellä liikenteessä :( Pitänee kuitenkin lukea tää piakkoin! :)
VastaaPoista