Joenjoen laulu

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

306 s., Gummerus 2013

Joenjoen laulu on yksi odottamistani syksyn uutuuksista. Se kertoo saamelaisista kolmessa eri ajassa. Ensimmäisessä osassa seurataan saamelaistyttö Soruiaa, joka löytää haavoittuneen pirkkalaisen. Hän hoitaa miestä, joka parantuukin vammoistaan. Saamelaisleirissä mies on ollut riippuvainen Soruiasta, mutta Soruian suku ei katso hyvällä muukalaisen oloa leirissä. 1800-luvulle sijoittuvassa osassa seurataan Lars Levi Laestadiusta, joka haluaisi pelastaa ihmiset viinalta. Mies on kahtia jakautunut niin verenperintönsä kuin uskontonsakin suhteen ja joutuu tasapainoilemaan asioiden välimaastossa. Kolmas osa sijoittuu nykypäivään. Siinä seurataan Sami Uddasin elämää, miehen, joka ei tunne kuuluvansa mihinkään. Etelässä hän on erilainen, mutta sopeutuminen pohjoiseen luontoon suvun synnyinsijoille, ei sekään suju kivuttomasti.

Alasalmi kirjoittaa jälleen yhtä sujuvasti kuin aina ennemminkin. Tarina soljuu eteenpäin rennolla mutta hallitulla otteella, joka vie lukijaa mukanaan. Kirjaa on helppo lukea eikä se vaadi suurempia ponnisteluja. Alasalmen käyttämä kieli on helppotajuista ja toimivaa, ja hän maustaa tekstiä onnistuneesti saamenkielisillä ilmauksilla. Nämä ansiot ovat siis täysin kohdillaan.

Sen sijaan en oikein tiedä mitä ajattelisin itse kirjan juonesta. Pidin kyllä kirjan ensimmäisestä osiosta paljon, sillä Alasalmi maalailee miljöön ja tapahtumat oikein elävästi lukijan silmien eteen, mutta jättää kuitenkin myös liikkumavaraa. Mielestäni Soruian elämästä kertova osuus on tämän kirjan parasta antia ja olisin mielelläni lukenut vaikka koko kirjan ajan vain siitä, mutta loppujen lopuksi sellainen juoniratkaisu olisi varmaan kääntänyt kirjan aika ennalta-arvattavaksi.

Ei minulla varsinaisesti kyllä ole mitään kahta muutakaan osiota vastaan, mutta etenkin tämä Laestadius-osa jäi minulle vähän ulkokohtaiseksi enkä oikein saanut siitä mitään irti. Viimeinen osa taas tuntuu paremmin sopivan kirjan kokonaisuuteen, ja siitä onkin helpompi ymmärtää jonkinlainen linkki Soruian aikaan. Suurin ongelma näiden osien välillä on mielestäni nimen omaan se, että niitä on vaikea linkittää toisiinsa, ne jäävät jotenkin irrallisiksi. Tietysti taistelu saamelaisuuden olemassaolosta ja tavoista on kaikille osille yhteistä, mutta minä en kokenut sitä riittävänä yhteytenä osien välille. Lisäksi minusta tuntui, että jokainen osa loppui hieman kesken, mikä kyllä toisaalta antaa lukijalle liikkumavaraa, mutta ainakin minua jäi vaivaamaan.

Kirjalla on siis paljon hyviä puolia, mutta myös heikkouksia löytyy. Yleisvaikutelma kuitenkin on positiivinen enkä missään nimessä kadu kirjan lukemista, jos kohta kaikki ennakko-odotukseni eivät täyttyneetkään.

♠♠♠½