Eetu ja ruma Rusina

Teija Rekola (teksti) ja Mervi Lindman (kuvitus): Eetu ja ruma Rusina

61 s., WSOY 2013

 

Olen nyt syyskuussa tutustunut oikein urakalla Teija Rekolan kirjoittamaan ja Mervi Lindmanin kuvittamaan Eetu ja ruma Rusina -kirjaan, sillä olen lukenut sen peräti kolmesti: yhden kerran itsekseni ja lisäksi vielä kahdelle eri lukukerhoryhmälle. Ja jännä juttu, mutta tämä teos ei alkanut monen lukukerran jälkeenkään tuntua yhtään puuduttavalta. Yksi syy siihen lienee se, että pääsin näkemään kuinka kerholaiseni nauttivat tästä kirjasta.

 

Eetu ja ruma Rusina kertoo alakouluikäisestä Eetusta, jolle syntyy pikkusisko. Perheen ainoana lapsena varttuneelta Eetulta vaaditaan todellista sopeutumiskykyä, kun pikkusisko huutaa vuorokauden läpeensä, ei jätä edes vessarauhaa ja kaiken lisäksi tunkee Eetun huoneeseen tuhoamaan tavaroita. Eetun kintereille onkin ilmestynyt iso musta varjo, joka kehotttaa poikaa hankkiutumaan vauvasta eroon niin pian kuin mahdollista. Varjo ajaa Eetun mitä hämmästyttävimpiin yrityksiin päästä sisarestaan eroon, mutta kuinka käy, kun pikkusisko on joutua vaaraan?

 

Mielestäni Eetu ja ruma Rusina on vallan mainio kuvaus sisaruskateudesta. Aihe lienee monelle lapselle ja lapsiperheelle tuttu, ja tämä teos osoittaa mielestäni mainiosti, että sisarukselle kannattaa antaa tilaisuus näyttää kuinka kiva tyyppi hän onkaan. Tässä teoksessa tuo iso asia on puettu huumorin viittaan, ja vauhdikas tarina nappaa mukaansa kyllä isommankin lukijan.

 

Pidin kovasti tämän teoksen värikkäästä kielestä, joka ilmenee paitsi ilmeikkäänä dialogina myös sujuvana kerrontana. Tätä kirjaa oli oikein mukava lukea ääneen kerholaisille, sillä tässä pääsi mukavasti eläytymään tarinaan ja vaihtelemaan äänenpainoja ja -sävyjä. Juuri tuo tarinan ilmeikkyys on yhtenä syynä siihen, miksi tämä kirja ei alkanut vielä kolmannellakaan lukukerralla tylsistyttää (vaikka nyt mieluusti luenkin jotakin muuta jo välillä!). Lisäksi Mervi Lindmanin taiteilema kuvitus on niin hykerryttävä ja hyvin sidoksissa tarinaan, että jo pelkästää sen äärellä viihtyy hyvin.

 

Minä siis pidin tästä kirjasta kovasti, ja niin pitivät lukukerholaisetkin. Tein pienen gallupin ja lähes jokainen lapsi antoi tälle täydet viisi pojoa, ja moni kuvaili tätä hauskaksi, jännittäväksi ja kiinnostavaksi kirjaksi. Kyllä näin on! Minun täytyy varmaan lukea myös tämän kirjan jatko-osa Eetu ja nokkelat neropatit, sillä Eetun seurassa kyllä viihtyy.