Kätilö

Katja Kettu: Kätilö

348 s., WSOY 2011, Bon-pokkari

 

Heti kun olin saanut luettua Katja Ketun uusimman teoksen Yöperhonen, päätin ottaa luettavakseni Kätilön. Olen kyllä lukenut Kätilön jo aikaisemmin ja pidin siitä paljon, mutta nyt halusin lukea sen uudelleen, sillä olen menossa katsomaan siihen perustuvan, juuri ensi-iltaan tulleen elokuvan.

 

Joidenkin kirjojen kohdalla muistaa aina sen tunteen tai tunnelman, joka niitä lukiessa tuli. Kätilö on yksi niistä kirjoista. Muistan, kuinka luin sitä suorastaan henki salpautuen ja levottomana, sillä tarina tuli hyvin lähelle ja hahmojen tunteet välittyivät hienosti. Ketun käyttämä kieli lumosi minut myös, ja se onkin varmasti yksi merkittävimmistä syistä siihen, miksi hahmojen mielialat välittyvät lukijalle niin hyvin. Rikas murteellinen kieli on jotenkin niin täyteläistä, että jo se riittää hengästyttämään, kun silmät kiitävät pitkin sanoja.

 

Kätilö kertoo 36-vuotiaasta elämän kolhimasta naisesta, jota on syljetty ja syrjitty koko hänen elämänsä ajan. Hänen asemansa kätilönä on ehkä hieman parantanut hänen asemaansa, mutta yhtä kaikki hän on edelleen vikasilmä, punikkiäpärä ja maho. On vuosi 1944 ja saksalaisia sotilaita vilistää pitkin Lappia tukemassa sotivaa Suomea. Kätilö rakastuu saksalaiseen luutnantti Johann Angelhurstiin ja on valmis tekemään mitä vain saadakseen miehen itselleen. Hän hakeutuu töihin saksalaisten johtamalle vankileirille ja saa vihdoin kaipaamaansa arvostusta, mutta sitten Suomen ja Venäjän välille solmitaan rauha eikä mikään ole enää hyvin. Kätilö on paitsi kuvaus muuttuvista olosuhteista ja sodan hurjuudesta rintamalinjojen takana, niin myös rakkaustarina, joka saa järkyttäviä piirteitä.

 

Tällä toisella lukukerralla huomasin näkeväni kätilön ja Johanneksen hahmot eri tavalla kuin ennen. Huomasin, että kätilö on iästään ja elämänkokemuksistaan huolimatta kovin lapsellinen, sillä niin häpeämättömästi hän suorastaan jumaloi Johannesta. Naiivi hän on myös, sillä kyselemättä hän ryhtyy täyttämään ties minkälaisia määräyksiä tajuamatta ollenkaan mitä niiden taustalla on. Minua välillä suorastaan hävetti kätilön puolesta hänen lapsellisuutensa ja suoranainen typeryytensä, vaikka eipä hän saamalleen kasvatukselle tietenkään itse mitään voi. Ja Johannes ei ollutkaan sellainen järkevä ja älykäs nuorimies kuin kuvittelin. Hänen hahmonsa ominaispiirteet on hyvin selkeästi nähtävissä ja luettavissa, mutta jotenkin en aiemmin kiinnittänyt sniihin niin paljon huomiota. Johannes on heikompi kuin luulinkaan, ja kaiken lisäksi melkoisen kopea ja oikea naistenmies. Kätilö olisi ansainnut jotain paljon parempaa, mutta hän halusi Johanneksen keinolla millä hyvänsä.

 

Vaikka pidin Kätilöstä heti ensisivuilta lähtien, minulle jäi loppujen lopuksi sellainen tunne, että minulta saattoi mennä jotakin ohi tai etten tajunnut aivan kaikkea. Nyt toisen lukukerran jälkeen minusta tuntuu, että olen oivaltanut jotakin olennaista tästä teoksesta ja sen hahmoista. Kokonaiskuva tästä teoksesta on nyt paljon eheämpänä mielessäni. Oloni on sangen voitonriemuinen ja odotan mielenkiinnolla näkyykö juuri kokemani oivallukset elokuvasta kuinka selkeästi. Pidin tästä kirjasta tällä toisella lukukerralla entistä enemmän, vaikka luulin, ettei se olisi mahdollista: niin paljon pidin tästä alunperinkin.

 

♠♠♠♠♠