Rannela, Terhi: Jäämeri, jäähyväiset ja minä216 s., Otava 2010
Valikoin Rannelan teoksen kirjaston hyllystä, koska olen lukenut trilogian aiemmat osat ja pitänytkin etenkin ensimmäisestä osasta. Jostakin syystä X olen tämän unohtanut, enkä voi sietää sitä, että jokin sarja jää "kesken", jolloin en saa tietää mitä sitten lopulta tapahtui.
Jäämeri, jäähyväiset ja minä kertoo 17-vuotiaasta Ilarista, joka lähtee roadtrip-matkalle Lappiin ja Norjaan. Matkaseurana on Valtteri-veli sekä ystävä Mira tyttöystävänsä Kertun kanssa. Trilogian ensimmäinen osa etenee Kertun ja toinen Miran näkökulmasta.
Roadtripin tarkoitus on mennä tapaamaan Ilarin netti-ihastusta Hetaa. Matkalla on myös muita tarkoituksia: silittää poroa, kalastaa Jäämerellä ja nähdä maailmaa. Matkaan lähdetään Tampereelta, Valtteri ajaa ja toimii myös Ilarin avustajana, sillä hän on pyörätuolissa. Kilpisjärveltä mukaan otetaan myös Heta. Matka ei ole pelkkää auvoista lomanviettoa, vaan mukaan mahtuu riitoja, rahapulaa ja autostakin puhkeaa rengas. Lisäksi kyydissä on myös yksi salaisuus..
Rannela kirjoittaa eloistasti ja kirjan painosasu on hyvä. Pidän kovasti siitä, että teokseen on liitetty kartta, sisällysluettelo ja soundtrack. Ne tekevät kirjasta erilaisen ja mieleenpainuvamman. Myös tarinan henkilöt ovat omaa luokkaansa, en esimerkiksi tiedä tai muista ketään muuta kirjailijaa, joka olisi kirjoittanut pyörätuolissa istuvasta nuoresta. Seksuaalinen suuntautuminen (Kertun ja Miran lesbous) sen sijaan ei ole niin uutta, mutta hän tuo sen esiin painottamatta sitä liikaa, mikä on hyvä asia. Juoni etenee joutuistasti, mutta kuitenkin kaikki tarinan kannalta oleellinen on mukana.
Kirjan nimeä en täysin ymmärrä. Kukaanhan ei loppujen lopuksi jätä jäähyväisiä eikä minulle oikein tule edes sellaista tunnetta, että joku tekisi niin. Ehkä jotain pientä kaihoa on havaittavissa, mutta ei kuitenkaan lopullisia jäähyväisiä ole ilmassa.
Jäämeri, jäähyväiset ja minä kertoo 17-vuotiaasta Ilarista, joka lähtee roadtrip-matkalle Lappiin ja Norjaan. Matkaseurana on Valtteri-veli sekä ystävä Mira tyttöystävänsä Kertun kanssa. Trilogian ensimmäinen osa etenee Kertun ja toinen Miran näkökulmasta.
Roadtripin tarkoitus on mennä tapaamaan Ilarin netti-ihastusta Hetaa. Matkalla on myös muita tarkoituksia: silittää poroa, kalastaa Jäämerellä ja nähdä maailmaa. Matkaan lähdetään Tampereelta, Valtteri ajaa ja toimii myös Ilarin avustajana, sillä hän on pyörätuolissa. Kilpisjärveltä mukaan otetaan myös Heta. Matka ei ole pelkkää auvoista lomanviettoa, vaan mukaan mahtuu riitoja, rahapulaa ja autostakin puhkeaa rengas. Lisäksi kyydissä on myös yksi salaisuus..
Rannela kirjoittaa eloistasti ja kirjan painosasu on hyvä. Pidän kovasti siitä, että teokseen on liitetty kartta, sisällysluettelo ja soundtrack. Ne tekevät kirjasta erilaisen ja mieleenpainuvamman. Myös tarinan henkilöt ovat omaa luokkaansa, en esimerkiksi tiedä tai muista ketään muuta kirjailijaa, joka olisi kirjoittanut pyörätuolissa istuvasta nuoresta. Seksuaalinen suuntautuminen (Kertun ja Miran lesbous) sen sijaan ei ole niin uutta, mutta hän tuo sen esiin painottamatta sitä liikaa, mikä on hyvä asia. Juoni etenee joutuistasti, mutta kuitenkin kaikki tarinan kannalta oleellinen on mukana.
Kirjan nimeä en täysin ymmärrä. Kukaanhan ei loppujen lopuksi jätä jäähyväisiä eikä minulle oikein tule edes sellaista tunnetta, että joku tekisi niin. Ehkä jotain pientä kaihoa on havaittavissa, mutta ei kuitenkaan lopullisia jäähyväisiä ole ilmassa.
♠♠♠
Mä en ookaan huomannu et sä oot kirjottanu tästä! Hyvä arvio. :) Sua ei häirinny yhtään se loppu, et siinä paljastettiin henkilöitten koko loppuelämän kulku? Must se ois saanu jäädä avoimemmaks!
VastaaPoistaOlis kyllä kiva tietää mistä nää sun kommentit pomppaa yhtäkkiä näkyviin mones tekstis, vaikka ne ei oo ennemmin näkyny tai en oo ainakaan aikoinaan huomannu. :O
PoistaMuttajoo, kyllä munki mielestä toi loppu olis voinu jäädä avoimemmaksi. Just tossa joulun pyhinä ajattelin viime vuonna lukemiani kirjoja ja tää tuli mieleen siks, että se paljasti asioita monen vuoden päähän siinä lopussa, eli mentiin jo tulevaisuuden puolelle. Se jotenkin rikko tämän teoksen rakennetta. Ehkä siinä sitten oli ne jäähyväiset: Rannela ja lukija jättivät jäähyväiset tämän sarjan hahmoille.