Ensimmäinen kirjavinkkaus ja satutuokio

Ajattelin kirjoitella hieman viime viikolla tekemistäni uusista jutuista, jotka liittyvät opintoihini ja tulevaisuuden ammattiini. Höpinöistäni voi ehkä olla apua muille alan opiskelijoille, joten siksikin haluan kokemuksistani hieman kertoa täällä. Lasten- ja nuortenkirjastotyön kurssin suorittamiseen vaadittiin kirjavinkkauksen ja satutuokion pitäminen pienissä porukoissa tai pareittain. Molemmat jutut olivat minulle entuudestaan vieraita eli en ollut sellaisia itse tehnyt. Tietysti kirjavinkkaustahan bloginkin pitäminen on, samoin kaverivinkkaus. On kuitenkin hyvin erilaista mennä jonnekin nimen omaan vinkkaamaan.

Kirjavinkkaamaan menimme kolmen hengen porukassa eräälle opiskelukaupunkini ala-asteelle. Vinkkasimme kahdelle tokaluokalle samoista kirjoista eli vinkkauslistat olivat samat molemmille luokille. Apuna vinkkien valintaan oli tietysti ihan itse haettu tieto, mutta myös erilaiset lukudiplomilistat: ne ovat todella hyviä antamaan hieman suuntaa siitä, millaista kannattaa kirjastosta lähteä etsimään. Kirjojen valinnassa on tärkeää ottaa huomioon kokonaisuus, sillä vinkkejä pitää löytyä eri aiheista sekä tytöille että pojille, täytyy ottaa huomioon eritasoiset lukijat ja pyrkiä myös valikoimaan erilaisia kirjailijoita niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Lisäksi vinkkaajan on itse täytynyt pitää kirjoista, joista hän aikoo vinkin tehdä: sen kyllä aistii nopeasti, mikäli niin ei ole. Arvatkaa luinko eräänä viikonloppuna monta lastenkirjaa, kun valintojani pohdin!

Koska meitä oli kolme ja käytettävissä oli 45 minuuttia (eli yksi oppitunti), teimme jaon kolmeen: jokaisella olisi käytössään 15 minuuttia. Yhden vinkin ei saa kestää yli viittä minuuttia ainakaan sen mukaan, mitä minulle on opetettu. Valitsimme kaikki kolme varmaa vinkkiä ja kaksi varavinkkiä, sillä olisi ollut kyllä typerää jäädä sinne pällistelemään ilman puhumista, jos aikaa olisikin jäänyt. Minä valitsin varmoiksi vinkeiksi Sanna Iston Tinka ja Taikan, Mauri Kunnaksen Herra Hakkaraisen seitsemän ihmettä ja Katri Tapolan Väinämö ja näkymätön naapuri -teoksen Kirjava kukko -sarjasta. Varalle otin Annika Eräpuron Eve Ilves Espanjassa (Keltanokka) ja Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimiston sarjaan kuuluvan Sirkuksen arvoituksen. Jokainen meistä ehti vinkata sen mitä aikoikin eikä varavinkkejä käytetty.

 Keräsimme molempiin luokkiin omat vinkkipaketit, joiden sisältö oli pääosin samanlainen. Niistä löytyi paitsi vinkattavat kirjat myös muuta luettavaa. Tokaluokkalaisille valitsimme vähän lisää Mauri Kunnasta, Lasse-Maijan etsivätoimistoa, Risto Räppääjiä, Sinttua, Mimmi Lehmää, Urpoa ja Turpoa ja muita tällaisia kestosuosikkeja, jotta jokainen varmasti löytäisi itselleen mielekästä luettavaa. Koska valinnanvaraa piti olla, täytyi teoksiakin olla paljon, vähintään 30 yhteen luokkaan. Kirjat lainattiin sitten koulun kortille ja pakattiin kirjaston vinkkauslaukkuihin. Ei paljon naurattanut vinkkipäivän aamuna, kun jouduin yksin raahaamaan parkkialueelta kaikkien mahdollisten suljettujen ovien läpi lähtöpaikallemme kaksi älyttömän painavaa, yli 60 kirjaa sisältävää, vinkkauslaukkua omien tavaroideni lisäksi. (Eikä kenellekkään tullut tietenkään mieleen auttaa pitämällä ovia auki, moukat.) Kirjat olivat olleet minulla, koska olin ainut autollinen meidän porukasta. Pakettien kokoaminen oli kuitenkin hauskaa ja oli ihana etsiä kirjoja, joita lapset voisivat lukea: siinä oikein itsekin innostuu.

Vinkkaamaan meneminen jännitti minua todella paljon, sillä pelkäsin, että en osaa olla riittävän luonteva lasten edessä. Pidän kyllä lapsista, mutta joskus tuntuu, että en osaa "laskeutua heidän tasolleen" vaan puhun heille liian aikuismaisesti. Ilmeisesti kuitenkin suoriuduin hyvin, sillä lapset tuntuivat ihan kiinnostuneilta vinkeistäni. Lisäksi ainakin ensimmäisen vinkkaustunnin jälkeen näin, että jokainen vinkkaamani kirja lähti oppilaiden pulpetteihin: sehän on vinkkaajan paras palaute, että omat valinnat ja vinkit herättivät mielenkiintoa. :) Haluaisin kyllä tehdä vinkkaamista vielä lisääkin sitten joskus, kun työelämään pääsen kiinni.

Pakko vielä kertoa vinkkaukseen liittyen yksi hauska sattuma. Menimme opettajamme kanssa kyseisen koulun opettajainhuoneeseen ja odottelimme siellä tuntien alkua. Kuulimme, että toisen "vinkkiluokkamme" opettaja oli lähettänyt oppilaiden kotiin vahingossa laput, joissa kerrottiin kirkavinkkarien olevan tulossa vierailulle. Kyllä siinä hieman nauratti pelkkä ajatuskin siitä, että menisimme vinkkaamaan Kirkasta tokaluokkalaisille. :'D

Sitten hieman vielä satutuokiosta esimerkin omaisesti erityisesti niille, joita ala kiinnostaa ja mahdollisesti nimen omaan lasten- ja nuortenkirjastotyö. Me menimme kolmen hengen porukassa vinkkaamaan yhteen opiskelukaupunkimme lähikirjastoon. Kyseinen paikka oli minulle hyvinkin tuttu, sillä olin siellä viime kesänä töissä (ja toivottavasti myös tulevana). Aluksi minä en oikein innostunut ajatuksesta, että jouduin/pääsin juuri sinne pitämään satutuokiota, sillä paikan tuttuus hieman jännitti: olisihan tilanne uusi ja epäilin jälleen sitä, miten saisin lapsiin luonnollisen kontaktin. Loppujen lopuksi olen iloinen, että pidimme sen juuri tuolla tutussa kirjastossa, koska ei tarvinnut jännittää tilaa tai mitään etukäteen.

Meillä oli hieno suunnitelma, että luemme yhdessä roolit jaettuina pari kuvakirjaa ja välillä otamme niihin liittyviä runoja. Sitten luemme vielä niiden välillä jokainen omavalintaisen kuvakirjan. Oli meillä hieman rekvisiittaakin mukana, sillä minulta löytyi aiheeseen sopivia juttuja. Lähdimme rakentamaan teemaa yhden eläimen ympärille, sillä kirjaston toive/ehdotus antoi hyvin suuntaviivoja. En viitsi kauheasti huudella mitä luimme, koska se on hieman kyseenalaista, että saisiko kirjoja lukea eli tavallaan esittää kirjastossa julkisesti. Pääsääntöisesti tekijöillä ei varmasti ole mitään sitä  vastaan, mutta eivätpä kirjastot yleensä satutuokioidensa sisällöstä mitään huutele.

Joo, siis oli hieno suunnitelma. Ei mennyt kyllä ihan niin kuin Strömsössä konsanaan, se täytyy sanoa. :D Ehdimme lukea molemmat "yhteiskirjat", yhden runon ja minä siinä välissä oman kirjani. Aika tuntui menneen todella nopeasti, sillä lapsilla oli paljon asiaa ja kaikki eivät oikein jaksaneet rauhoittua, mikä tietysti asettaa lukijalle haasteita. Jos olisin ollut tilanteessa yksin, voi olla, että homma olisi hajonnut. Onneksi Rosa (koulukaverini) otti aika hyvin tilannetta haltuun minun lukiessani, jotta selvisin kirjan läpi kunnialla. Eli siis älkää stressatko, tulevat "saduttajat", kyllä se aika menee todella nopeasti ja ennemmin joudutte karsimaan lennossa jotain kuin keksimään lisää. Meilläkin oli poikkeuksellisen paljon aikaa, 45 minuuttia, mutta se meni hurjan äkkiä.

Tulin siihen tulokseen, että satutuokion aika oli myös haasteellinen. Se alkoi 18.00 eli jossain vaiheessa lapset kävivät jo ajankohdankin puolesta levottomiksi: väsytti, mutta kumminkin olisi ollut virtaa pieneen "iltavilliin", ei oikein olisi jaksanut kuunnella, olisi ollut paljon asiaa. Yleensähän tuokiot ovat aamupäivisin, mikä on varmasti paljon otollisempi aika, kun lapset ovat vielä virkeitä kunnolla. Ehkä väliin olisi pitänyt keksiä jokin pieni aktivointi, esimerkiksi sellainen, että noustaisiin seisomaan ja tehtäisiin joku pieni "jumppa". Vaan emmepä tuota arvanneet. Sitä paitsi jotkut lapset ovat niin ujoja, että he eivät halua moiseen osallistua, joten ekalla kertaa olisi voinut olla haasteellista kehittää kaikkea hienoa aktiviteettia satujen lomaan.

Kaiken kaikkiaan lapset tuntuivat pitävän kirjavalinnoistamme ja uskoisin, että otimme onnistuneesti kaikki lapset huomioon. Meitä oli kuuntelemassa 13 lasta, mikä oli mielestäni hyvä määrä. Jos heitä olisi ollut enemmän, olisi voinut olla haasteellisempaa pitää "kuria"  tai oikeammin pysyä asiassa. Oikeasti jos ihmiset kuvittelevat, että "mitä tuossa nyt on, senkun lukee vaan", niin he ovat väärässä. On monta asiaa huomioitavaksi kirjojen valinnasta lähtien eikä kaikki mene ihan niin kuin kotona harjoitellessa tai omalle lapselle lukiessa, sillä kyse on kuitenkin vuorovaikutuksesta. Vaikka kaikki ei mennytkään ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan, onnistuimme kuitenkin hyvin mielestäni. Ja kirjastolainenkin sanoi, että hyvinhän meitä kuunneltiin. Meistä ei vain ihan koko ajan tuntunut siltä, vaikka jotkut kyllä kuuntelivat oikein innolla. :) Toivottavasti pääsen tulevaisuudessa pitämään lisääkin satutuokioita!