Vänrikki Stålin tarinat

Johan Ludvig Runeberg: Vänrikki Stålin tarinat - Ensimmäinen kokoelma

139 s., WSOY 2007

alkup. Fänrik Ståls sånger. En samling sånger. Förra samlingen 1848

suom. Juhani Lindholm

***

J.L. Runeberg: Vänrikki Stålin tarinat - Jälkimmäinen kokoelma

130 s., WSOY 2008

alkup. Fänrik Ståls sånger. En samling sånger. Senare samlingen 1860

suom. Juhani Lindholm

Kuten eilisessä postauksessa totesin, minun oli tarkoitus saada nämä Vänrikki Stålin tarinat luetuksi jo Runebergin päiväksi, mutta en sitten ehtinytkään. Laitoin miltei vuosi sitten tämän teoksen yhteisesti TBR100 -listalleni, koska epäilin vahvasti jaksanko milloinkaan tarttua kumpaankaan osaan. En tiedä mistä minulle on jäänyt sellainen kuva, että nämä olisivat kauhean kankeasti ja vanhahtavasti suomennettuja, mutta uskonpa sen johtuvan siitä, että nämä uudet ja nykysuomen mukaiset suomennokset on saatu vasta muutamia vuosia sitten.

Oikeasti pelkäsin, että tämän kanssa olisi vähän samaa ongelmaa kuin Kalevalankin kanssa, että olisi vaikea omaksua kieliasu ja niin edelleen. Uusi suomennos kuitenkin takaa sen, että näitä on helppoa ja sujuvaa lukea. Vaikka näissä onkin käytetty nykysuomea, se on tehty niin taiten, että alkuperäinen ajatus ja teksti ei muutu liiaksi: vaikka en olekaan näitä ruotsiksi lukenut, minulle silti jäi sellainen tunne.

Minun on pakko myöntää, että näistä teoksista minulle ei ollut kunnolla tuttuja muuta kuin kaksi runoa. Toinen on Maamme ja toinen on Sven Dufva, josta yläasteella puhuttiin historian tunneilla Suomen sodan yhteydessä. En kyllä tiedä miksi fiktiivinen hahmo nostettiin siinä kohtaa esille jotenkin erikoisesti, kai hän vain oli malliesimerkki sotilaiden rohkeudesta.

Tämä kirja on alkanut vähitellen syrjäytyä kouluissa, koska minä en muista tähän teokseen juuri tutustuneeni missään muodossa koko kouluvuosieni aikana. Ainut runo, joka on minulle kaikkista tutuin Runebergilta, on Saarijärven Paavo. Sitä koulussa jankattiin ja se oli aina esille kaikissa videoissa/dokumenteissa mitä katsottiin Runebergiin liittyen.

Aikojen muutoksen huomaa selkeästi, kun vertaa Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta ja Runebergin Vänrikkejä. Siinä missä vänrikit suhtautuvat hurmiollisesti ja uskollisesti isänmaan puolustamiseen ja uskollisuuteen Ruotsin kuninkaalle, on Tuntemattomassa nähtävissä purnausta ja haluttomuutta sotia. Runeberg on luonut ihannoivan ja ruusureunaisen kuvan sodasta, hän on romantisoinut sitä paljon. Vaikka onhan toki tottakin se, että kun Viapori menetettiin ja sotilaiden täytyi luopua aseistaan, moni koki pettäneensä Ruotsin kuninkaan, jolle oli vannonut uskollisuudenvalan. Aika ja aatteet vaikuttavat hyvin paljon, se on selvää. Lisäksi tuohon aikaan oli ehkä jo nähtävissä pieni ripaus siitä isänmaanrakkaudesta ja nationalismista, joka sitten vasta myöhemmin puhkesi kukkaansa. Siemen kuitenkin iti jo hienoisesti tuolloinkin.

En oikein osaa sanoa mitään siitä, millaisia nämä runot nyt sitten olivat. Hyvin käännettyjä ja ainakin siksi sujuvia toki, mutta sisältö ei minun mielestäni nyt ollut mikään kirkas taidonnäyte. En oikein osaa sanoa miksi minusta tuntui siltä, mutta jotenkin en vain kauheasti saanut niistä kiinni. Lisäksi tätä teosta on muutenkin vaikea arvostella, koska tämä on kuitenkin merkittävä teos suomalaisen kirjallisuushistoriankin näkökulmasta.

Runebergin Vänrikit ovat  varmaan saaneet aikanaan paljon lukijoita, mutta jotenkin näiden aika alkaa jo olla ohi. Suomen sodasta on yli 200 vuotta ja historiassamme on tapahtunut sen jälkeen niin paljon suuria mullistuksia, että vähitellen tuo aika on saanut pienemmän merkitysarvon. Sitä siltä ei kuitenkaan voida riistää, mutta monesta kuitenkin 200:n vuoden takaiset asiat tuntuvat jo hyvinkin kaukaisilta. Itse olen kiinnostunut myös tuosta ajanjaksosta, mutta sitä ei kaikilta voida vaatia. Tämä teos on omanlaisensa ajankuva 1800-luvun alusta, mutta se jää hyvin sotaväritteiseksi. Ehkä tämä teos olisi vetävämpi, jos se sisältäisi vähän muutakin.

Yhteenvetona totean, että nämä teokset oli mielenkiintoista lukea enkä missään nimessä koe lukukokemustani turhaksi. En vain yksinkertaisesti oikein osaa muodostaa näistä selkeää mielipidettä, niin vain käy joskus. Koska kotimainen kirjallisuus on lähellä sydäntäni, minä koin tämän teoksen tarpeelliseksi lukea. Saanpahan nykyään sanoa, että olen lukenut sekä Kalevalan että Vänrikit, molempien lukemista kun tavataan pitää nykyään oikeana urotekona. :'D

(arvosanoittamaton)