Marsipaanisotilas

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

496 s., Gummerus 2001

alkup. Marsipansoldaten

suom. Leena Vallisaari

Olen viime päivien aikana löytänyt lopultakin aikaa uppoutua Ulla-Lena Lundbergin Marsipaanisotilaan maailmaan. Tämä on odottanut lukemistaan jo tammikuusta lähtien, mutta jotenkin olen vain aina tarttunut johonkin ohuempaan kirjaan eikä ole oikein ollut aikaa lukea näin paksua kirjaa. Lisäksi minun mielestäni kirjan ulkoasu ei ole järin houkutteleva: toisaalta siinä on sitä jotain, toisaalta se on jotenkin liian synkkä ja epämääräinen. Lisäksi kirjan nimi on aika "harjaanjohtava". Ennen kuin lainasin tämän kirjastosta, olin kuvitellut tämän aiheeltaan paljon kepeämmäksi ja "pinkimmäksi", vaan sitä tämä ei ollut.

Mistä Marsipaanisotilas sitten kertoo? Se kertoo Finlandia-palkitussa Jäässä tutuiksi tulleiden Kummeleiden aikaisemmista vaiheista sodan melskeessä. Pääosassa ovat omalla tavallaan kaikki perheenjäsenet haaveellisesta Charlottesta alistuvaan ja velvollisuudentuntoiseen Petteriin. Kaikkein keskeisin rooli nousee kuitenkin Göranille ja Frejlle, jotka lähtevät sotaan.

Tässä teoksessa kuvataan erittäin mielenkiintoisesti sotaa toisenlaisesta näkökulmasta, siis suomenruotsalaisten kannalta. Mitä suomenruotsalaiset ajattelivat, millaista heidän elämänsä oli tuohon aikaan, millaista oli olla suomenruotsalainen sotilas maassa, jossa vanhan kieliriidan kaunat näkyivät edelleen? Sodan kuvaus on niin erilaista kuin suomalaissa sotaromaaneissa, vaikka toki tämä ei olekaan sotaromaani vaan romaani, jossa käsitellään sotaa. En oikeastaan osaa edes kunnolla selittää sitä, miten erilainen tämä näkökulma on, se vain lähtee jo ihan ruohonjuuritasolta ja ulottuu kaikkeen.

Erilaisen sotakuvauksen tästä tekee sekin, että tässä kuvataan nimen omaan upseerien ja sotaherrojen sotaa, ei rivimiehen metsässä rämpimistä. Radisti Göran ja ilmatorjuntaan erikoistunut Frej tuovat hyvin erilaisen näkökulman sotaan, sen millaista oli muualla kuin metsissä ja soilla ase kourassa. He ovat kaksi täysin erilaista luonnetta, mikä myös nostaa hyvin esille erilaisia ajatuksia sodasta ja sota-ajasta.

Tämä teos ei ole pelkästään sotakuvausta vaan kuvaus myös eräästä avioliitosta, Martha ja Leonard Kummelin, jonka osapuolet eivät voisi olla erilaisempia. Molemmilla on omat ominaispiirteensä ja heidän liittonsa on jokseenkin erikoinen, mutta sodan aikana koetut asiat kuitenkin osoittavat, että heillä on jotakin yhteistäkin: rakkaus lapsiinsa. Martha on perhettä pystyssä pitävä voima, Leonard ikuinen haihattelija ja pösilö, joka innostuu heti ja unohtaa sitten. Näissäkin hahmoissa on kuitenkin toinen puoli: Martha on vaativa äiti, joka ei haluaisi päästää lapsiaan lähtemään pesästä, Leonard taas on joskus jopa yllättävä tuki lapsilleen.

Tässä teoksessa on jotakin kovin vastaansanomatonta ja kiehtovaa, sitä tahtoo lukea eteenpäin ja eteenpäin. Tämä on aito ja uskottava, tässä on lujuutta ja herkkyyttä. Perheenjäsenten erilaisten luonteenpiirteiden paljastuminen ja niiden yhteentörmäykset ovat mielenkiintoista luettavaa, koko ajan heidän hahmonsa saavat syvyyttä ja moniulotteisuutta. Hahmoista Göran on parhaiten rakennettu, hänessä on jotakin koomista: toisaalta se tuodaan esiin ilmeisenä hyväntuulisuutena ja vitsikkyytenä, toisaalta hänen lapsekkuudessaan ja mielihaluissaan. Monta kertaa rupesi ihan hymyilyttämään, kun esiin tuli taas lista mitä Göran tarvitsee ja miksi.

Tässä teoksessa on nokkeluutta ja mielestäni kielikuvia on käytetty oikein mainiosti, tämä siis toimii oikein hyvin ja kuljettaa lukijaansa sulavasti eteenpäin. Tämä ei ole liian synkkä vakavasta aiheesta huolimatta, vaan siinä on myös huumoria ja hyväntuulisuutta. Hieman olin kyllä pettynyt, kun kirjan loppupuolella suomennos alkoi muuttua kököksi. Siinä oli joitakin epäjohdonmukaisuuksia ja kirjoitusvirheitä, joka kyllä pirstaloi muuten eheää kokonaisuutta. Samoin minua häiritsi pitkät saksankieliset keskustelunpätkät, sillä itse en puhu saksaa ja siitä syystä ne olivat hieman turhauttavia, vaikkakin sain niistä sen pääajatuksen selville tunnelmien ja ajatusten kuvausten kautta.

En tiedä onko tämä teos oikeasti hieman ennalta-arvattava vai tuliko tietyt vaiheet jotenkin mieleen ja tietoisuuteen Jään kautta, sillä tietyt asiat kyllä jotenkin aavistin ja ounastelin ennen kuin ne sitten tapahtuivat. Toisaalta tämä ei kuitenkaan haitannut enkä katso mitenkään huonoksi asiaksi sitä, että olin lukenut Jään ennen tätä. Sillä ei ole mielestäni mitään merkitystä, koska kyseessä on kuitenkin kaksi erillistä romaania. Jää oli todella huikea lukukokemus ja kyllä tämäkin lähelle yltää, vaan ei ihan niin korkealle kuin seuraajansa.

♠♠♠♠½