Suuria odotuksia

Charles Dickens: Suuria odotuksia I ja II

309 + 309 s., Karisto 1969, 2. p.

alkup. Great Expectations 1860-1861

suom. Alpo Kupiainen

 

Tulinpas siinä lukeneeksi järkälekirjan, vaikka yleensä en niitä oikeastaan lue. Tämä piti koulua varten lukea, ja täytyy sanoa, että tuskin olisin tähän muuten tarttunutkaan. Minä kuitenkin pidin tästä kirjasta ja olen hyvilläni siitä, että tämä tuli pakkoluettavaksi. TBR100 -listallani on Dickensiltä Oliver Twist, ja tämä ei lainkaan himmentänyt haluani lukea sen, päin vastoin!

 

Kun lainasin tämän kirjastosta, oli suhtautumiseni enemmän kuin nihkeä. Jotenkin kummasti nämä pakkoluettavat ei oikein inspiroi aluksi ja sitten tykkäänkin niistä, heh. Painos on vanha ja ulkoasu (taittoasua myöten) on sen mukainen, mutta teos nappasi heti ensi sivuillaan minut mukaansa ja luin syvällä mielenkiinnolla päähenkilön tarinaa eteenpäin. Kun ensimmäinen osa loppui, ei minua kyllä oikeasti olisi paljon huvittanut tarttua toiseen osaan. Jotenkin olisi ollut kivempi lukea tämä yksien kansien välissä, joten "alusta aloittaminen" turhautti minua. Lisäksi mielestäni tämä loppupuoli ei ollut niin hyvä kuin alkupuoli.

 

Suuria odotuksia kertoo Pip-nimisen pojan vaiheista tämän varttuessa nuoreksi mieheksi. Pipin elämän alkutaipale on ollut kivikkoinen, sillä hän on menettänyt molemmat vanhempansa ja asuu kovakouraisen siskonsa ja tämän lempeän aviomiehen kanssa. Joe, seppä ammatiltaan, on Pipin ainoa ystävä. Pipin lapsenhahmossa on mielestäni jotakin äärimmäisen koomista, tietynlainen alistuneisuus ja sarkastisuus on niin valloittavasti kuvattu ja kirjoitettu, että välillä piti oikein nauraa ääneen. Vaikka Pipin elämä onkin jokseenkin surkeaa, on se kuvattu niin, että lukijalle ei jää pahaa mieltä. Koko ajan on olemassa toivoa.

 

Pip pääsee yllättäen rikkaiden ihmisten suosioon ja hänestä aletaan koulia Lontoossa oikeaa herrasmiestä. Hetkeksi Pip unohtaa mistä on kotoisin ja mikä on tärkeää, hän haluaa vaientaa juurensa. Kuitenkin yllättävien tapahtumien kautta hänessä herää jälleen kunnioitus syntyperäänsä ja kotipaikkaansa kohtaan. Pipin hahmo on myös osoitus siitä, että kun teet toiselle jotakin hyvää, saat siitä palkkion tavalla tai toisella. Hänen tarinansa käänteet osoittavat myös, että ei pidä tuomita tietämättä yksityiskohtia.

 

Mielestäni tämän teoksen juoni on täynnä yllätyksiä ja jännittyneisyyttä, vaikka oikeastaan tässä ei sitten niin hirvittävän paljon tapahdu asioita (nykymittapuun mukaan), vaikka aikaa kuluukin useita vuosia. Henkilöhahmoja taitavasti käyttäen Dickens tuo tarinaan eloa ja erilaisia sävyjä: huumoria, surua, epätoivoa, alistuneisuutta, optimismia ja niin edelleen. Dickens kuvailee hyvin ja eräänlainen musta huumori tai ironia kukkii tässä teoksessa oikein hyvin, ja se sopii teoksen henkeen.

 

Jotkin tapahtumat tai seikat ovat minun mielestäni hieman turhia ja turhauttavia, mutta pääsääntöisesti juoni toimii hyvin eikä siinä ole epäjohdonmukaisuuksia paria pikkuseikkaa lukuun ottamatta. Juoni soljuu eteenpäin hyvin ja mielenkiintoisesti, ja yllättävät tapahtumat vain tehostavat sitä. Pipin henkinen kasvu on mielestäni teoksen yksi parhaista puolista huumorinsävytteisyyden lisäksi, enkä kyllä oikeastaan keksi tästä mitään suurempia moitteita kuin osittaisen pitkäpiimäisyyden ja poukkoilevuuden.

 

Mielestäni tämä teos on selkeästikin suomennettu alkuperäistekstiä kunnioittaen, jopa siinä määrin, että se on jo melkein huono asia. Tässä kaikkia pienetkin sivuhuomautukset on tehty lyhyiksi sivulauseiksi ja pilkkuja vilisee välillä yhdessä lauseessa huima määrä. Yritin ajatella niitä englanniksi ja tulin siihen tulokseen, että alkuperäiskielellä nuo huomautukset toimivat paremmin kuin suomennoksessa, koska lauserakenteessamme/kieliopissamme on eroja. Onneksi tämä asia ei kaada koko kirjaa ja suomennos on kyllä muuten sangen onnistunut.

 

Tämä kirja on ilmestynyt myös suomennettuna nimellä Loistava tulevaisuus (Otava).

 

♠♠♠♠