Muumipappa ja meri

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

186 s., WSOY 2010, 24. p.

alkup. Pappan och havet 1965

suom. Laila Järvinen

grafiikka: Jukka Aalto

Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi lukea viimeisen lukematta olleen Tove Janssonin alkuperäisen muumikirjan. Edellisen kerran olen tainnut Janssonia lukea marraskuussa, joten tämä Muumipappa ja meri sai odotella vuoroaan verrattain kauan. Yksi syy siihen on se, että olen kyylännyt kirjastoon saapuvaksi tätä uudempaa painosta ja toinen syy on se, että en ole yksinkertaisesti ollut kovin kiinnostunut tästä kirjasta. Meri aiheena ja elementtinä ei kiehdo minua, en ole meri-ihminen.

Muumipappa ja meri kirjan tapahtumat olivat minulle tuttuja jo animaatiosarjasta, jossa niitä tosin on mukailtu hieman toisenlaisiksi. Muumipappa kaipaa vaihtelua elämäänsä, joten koko perhe (Muumipappa, Muumimamma, Muumipeikko ja Pikku Myy) lähtevät purjehtimaan kohti kaukaista saarta, jota Myy tosin epäilee vain kärpäsenliaksi. Perille päästyään Muumipappa kohtaa odottamattomia haasteita: majakan valo ei pala ja se pitäisi saada syttymään, meri käyttäytyy perin kenkusti ja lähin naapuri on mykkä ja nyreä kalastaja. Sosiaalinen ja onnistumisen elämyksiä kaipaava Muumipappa on hieman pettynyt tajutessaan, että onhan se arki majakkasaarellakin.

Luin tätä kirjaa melko suurella mielenkiinnolla ottaen huomioon, että tarinan miljöö ei ole minua kiinnostava. Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut, että jopa pelkään suuria vesimassoja ja niiden voimaa enkä ole ikinä päässyt tutustumaan perinteiseen saaristolais- tai "meri"kulttuuriin, joten aihe on siinäkin mielessä minulle hieman vieras. Majakka tapahtumien pääasiallisena näyttämönä ja kaiken keskuksena on mielenkiintoinen valinta, sopii hyvin muumien henkeen ja tuo kirjaan hieman jännitystä ja erilaisuutta. Muumiperheen elämää saarella on ihan hauskaa seurata ja erityisesti Pikku Myyn kommentit ja tempaukset pitävät mielenkiintoani yllä, sillä Myyssä on särmää ja hän on hauska. Etenkin tässä kirjassa Myy tuntuu saavan erityisen paljon ääntään kuuluviin, mikä parantaa tätä kirjaa huomattavasti lähtöasetelmista.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja siinä on muumikirjoille ominaista filosofiaa ja mielikuvituksekkuutta, mikä kyllä tehoaa aikuseenkin lukijaan hyvin. Tätä lukiessani mietin, että monikohan lapsi tämän loppujen lopuksi jaksaa lukea, sillä tämä on aika hidastempoinen ja monelle mielikuva animaatiomuumeista on piirtynyt vahvana mieleen, minullekin kyllä. Tämä ei ole mielestäni Janssonin paras muumikirja, mutta on tämä silti hyvä lukukokemus ja nyt voin sanoa, että olen muumit lukenut!

♠♠♠