Eilen vietettiin satupäivää, jonka moni bloggaaja nosti omassa blogissaan esille. Minä en valitettavasti ehtinyt päivää eilen sen kummemmin huomioimaan, joten päätin nyt vihdoin ja viimein lukea hyllyssäni kauan lainalla olleet Zacharias Topeliuksen sadut Adalminan helmi ja Muurahainen lääkärissä ja juhlistaa näin päivän jälkikäteen satupäivää. Alunperin Topeliuksen satuihin minua innosti tutustumaan Enni Mustosen romaani Paimentyttö, jossa Topelius on hyvin näkyvä hahmo.
Zacharias Topelius: Adalminan helmi
31 s., Tammi 1990
alkup. Adalminas pärla
kuvitus: Maija Karma, suom. Irja Lappalainen
Adalminan helmi on ainakin jossakin muodossa minulle tuttu satu jo lapsuudesta, mutta en täysin tarkkaan muista oliko kuulemani satu jokin muunnelma Topeliuksen alkuperäisestä sadusta. Adalminan helmi on joka tapauksessa yksi niistä saduista, jotka ovat jääneet jollakin tavalla mieleeni hyvin vahvoina, joten oli mukava palata tutun sadun pariin reilusti yli kymmenen vuoden jälkeen.
Adalminan helmi kertoo prinsessa Adalminasta, joka saa syntymälahjakseen helmen, joka takaa hänelle kauneutta, rikkautta ja viisautta. Kuitenkin jos helmi katoaa, Adalmina menettää nuo kolme asiaa. Toiselta haltiakummiltaan Adalmina saa lahjan, joka on vieläkin arvokkaampi, vaikka hänen vanhempansa eivät sitä osaakaan arvostaa: jos helmi katoaa, Adalmina saa tilalle hyvän ja nöyrän sydämen.
Tässä sadussa opetus näkyy hyvin selvästi: rikkaus ja kauneus eivät yksistään tuo todellista onnea. Mielestäni tämä on aina ajankohtainen aihe, koska siinä piilee ikiaikaisen totuuden siemen. Tämä satu vain jotenkin lumoaa minut omaan piiriinsä, vaikka selkeästi "opettamisesta" en yleensä kauheasti pidäkään. Maija Karman kuvituksessa oli sitä samaa taianomaisuutta ja eräänlaista vanhanaikaisuutta, joka sopii erinomaisesti tämän vanhan sadun tunnelmaan.
Zacharias Topelius: Muurahainen lääkärissä
24 s., WSOY 2005
alkup. Myran, som for till doktorn
kuvitus: Kristina Segercrantz
suom. V. Tarkiainen, Valter Juva ja Ilmari Jäämaa
Topeliuksen Muurahainen lääkärissä oli minulle entuudestaan täysin tuntematon satu. Se kertoo muurahaislapsesta, joka katkaisee jalkansa ja jota äiti lähtee viemään Helsinkiin lääkärille. Matkaan mahtuu monenlaista juna- ja hevoskyydeistä erilaisten lääkäreiden tapaamiseen saakka, ja loppujen lopuksi pieni muurahainen paranee.
Tämä satu ei millään tavalla lumonnut minua, pikemminkin se kauhistutti ja tuntui aivan liian utopistiselta: muurahainen nyt muka vie lastaan ihmislääkäreiden vastaanotolle matkojen päästä. Vaikka saduissa saa ja pitää hassutella ja luoda taianomaisia maailmoja, niin tämäntyyppinen ratkaisu ei vain innosta minua millään tavalla.
Tämä satu oli myös aika pysäyttävä ja vakava pienen muurahaisen sairastaessa ja saadessa uusia kolhuja koko ajan. En oikeastaan edes löytänyt tästä sadusta mitään erityistä sanomaa, vaikka kaippa se on huvitukseksi tarkoitettukin lähinnä. Ainakaan minua nykyihmisenä se ei huvittanut mitenkään. Lopputulema siis on, että jos Adalminan helmi teki minuun vaikutuksen, niin tämä jäi täysin sen varjoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.