Tryffelikoirat

Aulikki Oksanen: Tryffelikoirat

208 s., WSOY 2001

kansi: Marjaana Virta

Meillä on ensi maanantain kirjallisuuspiirin aiheena Aulikki Oksasen romaanit, joista päätin lukea Tryffelikoirat. Piirin vetäjä kehui itse tykänneensä tästä teoksesta ja mielestäni tämä vaikutti hyvin lupaavalta, joten valinta oli sitä myöten selvä. Olen nyt kirjan luettuani piirin vetäjän kanssa samaa mieltä siitä, että tämä oli oikeinkin luettava ja miellyttävä kirja, vaikka aihepiiri vaikuttikin aluksi hiukan synkältä.

Tryffelikoirien pääosassa on helsinkiläinen Inari eli Inni. Hän on iso nainen ja muutenkaan hän ei vastaa nykypäivän kauneusihanteita, mutta Innillä on kosolti reilua mieltä ja sydäntä. Inni on sen ajan lapsia, jolloin kasvatus oli vielä hyvin vanhanaikaista, joten hän on jäänyt vähän kuin kahden ajan väliin: vanhan ja uuden. Kirjan nimi tulee Innin sivubisneksestä, sillä hän kiertelee kirppiksiä ja kuolinpesiä ja etsii sieltä esiin todellisia herkkupaloja, joita myymällä hän saa hieman leveämpää leipää kuin tavallisesti. Hän on siis kuin tryffelikoira, joka etsii kalliita herkkuja.

Inni on hahmona mielestäni hyvin raikas. Hänessä on suoruutta ja nöyristelemättömyyttä, mutta samalla hän herättää luottamusta muissa ihmisissä ja hänestä pidetään. Inni osaa olla empaattinen ja sydämellinen, mutta liian tunteelliseksi hän ei heittäydy. Hän on jollakin tavalla elämän murjoma, ei nyt uskonsa maailmaan menettänyt, mutta kuitenkin hieman pessimistinen tapaus. Ehkä juuri Innin elämänkokemukset ovat sellaisia, jotka tekevät hänestä niin sympaattisen ja mainion hahmon.

Aulikki Oksanen on kirjoittanut Tryffelikoirat todella sujuvaan tyyliin ja juoni soljuu eteenpäin vaivatta. Mielestäni tässä kirjassa on oivaltavasti hyödynnetty tilannekomiikkaa ja miksei -tragiikkaakin (onkohan tuollaista sanaa edes olemassa). Kirjan tilanteet ovat hyvin mieleenpainuvia ja Oksanen käyttää osuvia sanavalintoja.

En oikeastaan osaa kauheasti perustella sitä miksi pidin tästä kirjasta näin paljon. Ehkä tässä kirjassa oli hieman niitä samoja elementtejä kuin Kirsikkavarkaat -novellikokoelmassakin eli tekstistä löytyy aina välillä jotakin erikoista ja jollakin tapaa epätodellistakin, mikä pitää mielenkiinnon yllä. Tässä kirjassa on myös jotakin kaupunkimaista suoruutta ja kovuutta, mutta samalla lämpöä ja pehmeyttä, mikä tekee tästä omalta osaltaan miellyttävän lukukokemuksen.

♠♠♠♠