Esko-Pekka Tiitinen: Anjan lähes erinomainen elämä
158 s., Tammi 2012
kansi: Jussi Kaakinen
Lainasin kirjastosta viikonloppulukemiseksi Esko-Pekka Tiitisen kirjan Anjan lähes erinomainen elämä. Olen kuullut siitä tähän mennessä pelkkää hyvää, joten oletin viihtyväni kirjan parissa. Näin tapahtui jopa siinä määrin, että minua vaivannut jonkin sortin lukujumi hellitti hetkessä ja luinkin koko kirjan miltei yhdeltä istumalta.
Anjan lähes erinomainen elämä kuvaa nimensä mukaisesti Anjan elämäntarinaa. Anja alkaa äänittää "ruppeemia" vanhan mankan avulla kaseteille, että on sitten edes jotain jälkipolville jätettäväksi. Ruppeemissaan Anja käsittelee sangen suorasukaiseen ja itseironiseenkin tapaansa elämänsä käännekohtia, joten en kyllä voinut olla välillä nauramatta ääneen hyväntahtoisesti. Anja on sellainen vakavansuora, ei edes yritä olla hauska, mutta on kumminkin.
Jotenkin tämä Anja hahmona on aivan valloittava, hänen seurassaan viihtyy hyvin. Vaikka Anja on hieman karikatyyrinen hahmo, niin hän tuntuu silti hyvin aidolta ja todelliselta. Tuon todentunnun syntyyn vaikuttaa varmasti se miten ihastuttavasti Anja puhuu savvoo ja on juuri sellainen kuin on, kaunistelematta. Anjasta luulee tietävänsä kaiken, kun lukee hänen ruppeemansa, mutta loppuratkaisu yllättää silti todella kovaa. En pitänyt loppuratkaisusta, sillä minä en osaa sovittaa sitä muuhun tarinaan ja saada siitä kiinni.
Esko-Pekka Tiitinen on tavoittanut tässä kirjassaan jotakin perirehellistä ja ajatuksia herättävää, vaikka hän verhoaakin näitä asioita huumorin alle. Hän kirjoittaa sujuvasti eikä tekstistä ole murteellisuudesta huolimatta lainkaan vaikea saada selvää. Onnistunutta tekstiä kaikin puolin, vaikka viimeinen juonenkäänne ei mielestäni oikein toimikaan.
♠♠♠½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.