Ranta

*tässä kohtaa piti olla kansikuva, jonka kameran muistikortti söi*

Hanna Tuuri: Ranta

285 s., Otava 2015

Nyt kyllä ihan oikeasti harmittaa, että kameran muistikortti kadotti Hanna Tuurin uudesta romaanista nappaamani kansikuvan, sillä kyseessä on mielestäni oikeasti todella hieno kansi. Kirjakin on jo palautettu kirjastoon, joten näillä mennään. Hanna Tuuri on aikaisemmin kirjoittanut useampia omelämäkerrallisia Irlantiin sijoittuvia teoksia sekä Orapihlajapiiri -nimisen romaanin, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Tästä syystä odotin, että Ranta tarjoaisi yhtä hyvän lukuelämyksen, mutta jouduin pettymään.

Ranta kertoo kolmesta lapsuudenkaveruksesta, joiden tiet ovat vieneet erilleen. Nora lähti Dubliniin ja hankki hyvän koulutuksen ja työpaikan sekä perusti perheen, mutta pyristeli eroon siitä leimasta, jonka isättömyys oli häneen lyönyt. Seamus perusti perheen ja jatkoi työskentelyään enemmän tai vähemmän laillisissa kuljetusfirmoissa, mutta asettui kuin asettuikin aloilleen, vaikka hänen suonissaan virtaakin äidin puolelta kiertolaisveri. Seamusin serkku Jim taas jatkoi tyylilleen uskollisena rentoa elämää vailla sitoumuksia ja rajoja: kyllä hänkin yritti, mutta vapaus kiehtoi enemmän.

Kolmikon yhteys toisiinsa katkesi, kun elämä alkoi kuljettamaan eri suuntiin. Silti aina pohjimmiltaan Jim veti Noraa puoleensa, kun taas Nora kiinnosti Seamusia. Osittain Nora lähti Dubliniin paetakseen rannan tapahtumia ja jätti taakseen kaiken, myös Seamusin uskollisen ystävyyden. Nyt Jim makaa pahoin hakattuna sairaalassa, jolloin Nora ja Seamus kohtaavat vuosien jälkeen. On koittanut hetki, jolloin jokaisen heistä täytyy tehdä itselleen tiliä menneisyydestään ja nykyisyydestäänkin, sekä annettava anteeksi paitsi muille myös itselleenkin.

Sinänsä teos oli todella mielenkiintoinen, sillä minua on aina kirjallisuudessa kiehtonut erilaiset salaisuudet, joita tässäkin romaanissa tuodaan esiin pala palalta. Osa jää lukijan itsensä pääteltäväksi, vaikka vihjeet ovat suorat. Toisinaan hahmojen todellisen luonteenlaadun paljastuminen yllättää paljonkin: oikeastiko Seamus on sellainen, niinkö Nora ajattelee. Siitä huolimatta hahmot jäävät jotenkin ulkokohtaisiksi, sillä ainakin minun oli vaikea kiintyä heihin tai kokea minkäänlaista myötätuntoa heitä kohtaan. Minä vain ulkopuolisena tarkkailijana pääsin lukemaan palan heidän elämästään, siinä kaikki.

Mutta teoksen miljöö on kuitenkin hurmaava, sillä Tuuri kuvaa Irlantia todella todentuntuisesti ja aistittavasti. Jotenkin aina Tuurin teoksien kohdalla tulee sellainen olo, että voi kunpa joskus pääsisin itsekin käymään Irlannissa! Miljöö itse asiassa pelastaa paljon siinä mielessä, että siihen on helppo "kiintyä" ja tempautua mukaan, toisin kuin henkilöhahmoihin. Kuitenkaan tästä ei mitenkään voinut kehkeytyä Orapihlajapiirin veroista elämystä, vaikka on tässäkin paljon ammennettavaa ihmisyydestä.

♠♠♠½

Sara on kiteyttänyt P.S. Rakastan kirjoja -blogissaan hyvin ajatuksiaan tästä kirjasta, ja koen samaistuvani niistä moniin. Hänen blogistaan voitte käydä kurkkaamassa myös kansikuvan.