Syyttävä sormi

Agatha Christie: Syyttävä sormi

alkup. The Moving Finger 1942

suom. Eva Siikarla 1972

WSOY:n äänikirja 2010

kesto 7 h 46 min, 7 cd-levyä

lukija Lars Svedberg

Viimeisimpänä äänikirjakuuntelunani automatkoilla oli Agatha Christien Syyttävä sormi. Pidän Christien romaaneista kovasti, ja etenkin Hercule Poirot on mieleeni, mutta uusien filmatisointien myötä myös neiti Marple on alkanut miellyttää aiempaa enemmän. Syyttävä sormi on myös neiti Marplen tähdittämä teos, mutta voi hyvänen aika millaista tervassa tarpomista tämän kuunteleminen oli. Ihan kuin automatka ei olisi edistynyt ollenkaan ja kyllästyminen piinasi jatkuvasti. Eikä minulle tullut mieleenkään kuunnella tätä muualla kuin autossa!

Lymstockin kylässä alkaa levitä nimettömiä kirjeitä, jotka sisältävät kaikenlaisia syytöksiä ja pilkkaa vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa. Useimmat suhtautuvat kirjeisiin kepeästi ja vähätellet eivätkä ne jää vaivaamaan mieltä, mutta sitten ilmenee ensimmäinen itsemurhatapaus ja seuraavaksi tapahtuukin jo murha. Kylään hiljattain muuttaneet sisarukset Jerry ja Joanna saavat myös osansa herjoista, ja Jerry onkin tarmokkaasti mukana selvittämässä kirjeiden alkuperää. Poliisi vain on valitettavan ymmällään, vaikka jonkinlainen vainu jo onkin. Sitten eräs rouva ilmoittaa kutsuvansa kylään asiantuntijan, joka on tietysti neiti Marple.

Tämä teos on olevinaan neiti Marple -dekkari, mutta minun mielestäni tätä ei oikein voi sellaisena pitää. Ensiksikin Marple astuu kuvaan vasta kuudennen levyn alussa, kun äänikirjassa on seitsemän levyä. Ja toisekseen Marplen rooli tuntuu olevan jonkinlainen sivurooli, eikä hänellä tunnu olevan kovin paljon sanottavaa tai tehtävää sinä lyhyenä aikana, kun hän teoksessa esiintyy. Olin pettynyt, sillä odotin Marplen olevan yksi päähenkilöistä, kun nyt päähenkilö on selkeästi lento-onnettomuudessa loukkaantunut ja kylään toipumaan toimitettu Jerry Burton.

Juoni oli sinänsä ihan mielenkiintoinen verkko, joka christiemäiseen tapaan purkaantuu hyvin yllättävästi ja ainakin minut loi ällikällä. Jotenkin tarina ei kuitenkaan oikein nappaa mukaansa, ja uskon sen johtuvan pitkälti siitä, että kuvassa ei ole mukana selkeää johtohahmoa. Jerry Burtonia ainakaan minä en kykene näkemään minkäänlaisena johtohahmona, en ainakaan samalla tavalla kuin Poirotia tai Marplea. Ja tämä äänikirjatoteutus, ugh! En voinut kuvitella näin epämukaansatempaavaa, latteaa ja tylsää äänikirjaa olevan olemassakaan. Tätä ei vain olisi millään halunnut kuunnella, mutta en nyt oikein viitsinyt jättää tätä keskenkään, kun uskoin ja luotin tarinan voittavan mielenkiintoni lopulta. Luenta ei vain ollut sellaista, että sitä olisi jaksanut keskittyneesti kuunnella. Mitä se ei oikeastaan tehnyt. Tulipahan kuunneltua.

♠♠♠

Myös Jokke ja Kirsi ovat kirjoittaneet tästä kirjasta luettuaan sen tekstiversion.