Sula

Toni Morrison: Sula

176 s., Tammi 1995

alkup. Sula, 1974

suom. Seppo Loponen

 

Sain hiljattain tietää, että Toni Morrisonilta on ilmestynyt uusi teos Luoja lasta auttakoon, joten minä päätin lopultakin tarttua minulla jo pari kuukautta lainalla olleeseen, Morrisonin vanhempaa tuotantoa edustavaan Sulaan. Olen lukenut muutamia Morrisonin teoksia ja pitänyt niistä kaikista. Sula tuntuu kuitenkin ainakin näin tuoreeltaan mieleenpainuvimmalta.

 

Tämä teos kertoo kahdesta naisesta, Sulasta ja Nelistä, jotka ystävystyivät jo lapsina. Heitä yhdistää ihonväri, kotipaikka ja eräänlainen irrallisuus muista ihmisistä. Sulan ja Nelin ystävyys kestää vuosikymmenen eron ja vaitiolon ja sen, että sen jälkeen Nel on perheenäiti ja Sula yliopistossa opiskellut ja vailla sitoumuksia. Huolimatta elämäntilanteen eroista ja siitä tosiseikasta, että molemmat ovat muuttuneet tyttövuosistaan, ystävyys tuntuu jatkuvan. Sitten Sula tekee ajattelemattomuuttaan jotain anteeksiantamatonta, eikä Nel voi unohtaa sitä.

 

Tarina kulkee 1920-luvun alusta 1940-luvulle saakka ja harppaa sitten 1960-lukuun. Tuo aika kuvaa hyvin paitsi Sulan ja Nelin ystävyyden kulkua myös sitä, miten tummaihoisten asema muuttui noiden vuosien aikana. Tapahtumapaikkana on Medalion ja Pohjan kaupunginosa, jossa tummaihoiset saivat pärjätä miten taisivat tulipa eteen mitä tahansa, kunnes vuosikymmenet kuluivat ja lopulta heihin alettiin suhtautua ihmismäisesti, mikä muutti Pohjan asukkaiden elämän täysin.

 

Minä pidin todella paljon tästä kirjasta, sillä mielenkiintoni pysyi yllä oikein hyvin sitten kun tarina alkoi kunnolla vetää (eli noin 10-20 sivua luettuani). Morrisonille ominaiseen tapaan tässäkin teoksessa tapahtuu paljon ja tästä voi tehdä paljon huomiota, vaikka kyseessä on ohuehko kirja. En tiedä seurasinko suuremmalla mielenkiinnolla ystävyyssuhteen tilaa vai tummaihoisten elämänmenoa, mutta todella mielestäni kaikista ikävistä asioista ja epäreiluudesta huolimatta tunnelma oli jotenkin reipas ja tuli sellainen tunne, että kyllä he pärjäävät, kukin tavallaan. He eivät suostu alistumaan ja pitämään itseään huonompina ihonvärinsä perusteella. Pohjan asukkaista löytyy asennetta ja sitkeyttä, ja sitä he totisesti tarvitsivat. Mieleenpainuvuutta tälle teokselle toi erityisesti se, että ystävyyden kuvaamiseen oli nivottu mukaan tummaihoisten tilanteen kuvaaminen, joten niistä muodostui eheä ja selkeä kokonaisuus. Näin kumpikin "osa" piirtyi eteen väkevämpänä ja mieleenpainuvampana. Suosittelen.

 

♠♠♠♠½