Anna-Mari Kaskinen: Hehkuvin värein - Sanoja vuosien kauneudesta
48 s., Kirjapaja 2012
Anna-Mari Kaskinen on minulle uusi runoilijatuttavuus, mutta tämä Hehkuvin värein -kokoelma on kiinnostanut minua jo viime kesästä. Silloin kirjastossa viransijaisuutta tehdessäni muovitin ja tarroitin kirjoja, jolloin tämä teos päätyi ensimmäisen kerran käsiini. Sen uskomattoman kaunis kansi lumosi minut heti ja olisin sen saman tien lainannutkin, mutta siitä oli (valitettavasti) varauksia. Minulle tuli niin surku ruveta kirjaston käytännön mukaan leikkaamaan kansipaperia (kuten kuvasta näkyy) muovittamista varten, koska se oli niin upea ja tehosi minuun. Niin, tuo kuvassa oleva nide on juurikin minun muovittamani. :-)
Kaskisen uusin runoteos on teemaltaan suunnattu enemmän vanhemmalle ihmiselle, sillä se käsittelee vuosien kulkua ja menettämistäkin, asioiden muuttumista. Silti mielestäni tämä sopii luettavaksi myös nuorelle lukijalle, sillä ainakin minua se puhutteli ja pidin hänen runoistaan kovasti. Näissä runoissa oli usein huomattavissa kaksi ulottuvuutta, toisen muodosti se mitä sanat sanoivat, toisen muodosti se mitä lukija itse ajatteli tai miten runot koki. Se on mielestäni hienoa, sillä lukijalle jää paljon tilaa kokea ja pohtia runoja.
Kaskisen runot ovat pääsääntöisesti loppusoinnullisia, oikein perinteistä lyriikkaa siis. Se on minuun aina uponnut modernia runouttua enemmän, joten ehkä siksikin tämä teos oli mielestäni hyvä. Kaskinen käyttää sanoja taitavasti ja runoihin sopivasti, ehkä voisi sanoa jopa osuvasti. Minä pidin tästä kyllä paljon ja suosittelen tätä lämpimästi. Tämä voisi olla hyvä joululahjavinkki runoista pitäville, minä ainakin tykkäisin jos tämän joskus hyllyyni saisin. Minun on nyt kovasti vaikea arvostella tätä teosta, sillä en oikein uskalla sille kovin suuria pisteitä antaa. Ehkä tämä on osuvin minun mielestäni:
♠♠♠♠
Miksi te sitten leikkaatte noita kansipapereita? Meidän kirjastoissa (siis niissä, joissa olen asiakkaana) kansioaperit jätetään muovien alle kokonaisina. On tosiaan kauniimpaa :).
VastaaPoistaJuu mun kotikirjastossakin ne jätetään kokonaisina alle ja aikoinaan sillä tavalla opin muovittamaankin, joten siksi tämä tuntuikin aluksi tosi hankalalta tavalta muovittaa. Tuossa kirjastossa on kai ollut jo pitempään tapana leikata kansipaperit ennen muovitusta, ja tapa johtuu siitä, että yleensä sitten se paperikansi (muoveineen) ilmeisesti repesi tai hajosi selkämyksestä ja niitä sai jatkuvasti olla korjaamassa. Kotikirjastossani en ole moista huomannut, mutta muovin reuna taitetaankin myös sinne paperin toiselle puolelle selkämyksessä ja ehjänä on pysynyt. Minunkin mielestäni kokonaiset paperit olisivat kauniimpia. :)
PoistaSun pitää ujuttaa sinne uusia käytäntöjä ;)
PoistaHeh, ehkä voisin yrittää ensi kesänä, jos pääsen sinne uudelleen töihin. :-) En kyllä usko, että minulla on siihen paljonkaan sananvaltaa, siellä kun ennemmin oli käytössä tuo "perinteinen" muovitustapa. :D
Poista