Yacoubian-talon tarinat

al-Aswani, Alaa: Yacoubian-talon tarinat

286 s., WSOY 2009

suom. Sampsa Peltonen

alkup. Imarat ya'qubyan 2002

Olen viime aikoina keskittynyt aika paljon kotimaiseen kirjallisuuteen, joten nyt todella otin harppauksen pois mukavuusalueeltani: kyllä kai voin sanoa kotimaista kirjallisuutta mukavuusalueekseni, koska sitä mieluumin luen ja arvostan sen korkealle. Alaa al-Aswanin Yacoubian-talon tarinat pääsi lukuvuoroon nyt, koska kirjallisuuspiirin seuraavalle kokoontumiskerralle pitää lukea jokin Lähi-Itään sijoittuva teos.

Oikeasti voin heti avoimesti sanoa, että kyllä minä pitkin hampain tämän teoksen avasin, koska nyt tekee vaan koko ajan mieli lukea kotimaista kirjallisuutta. Ehkä tämä ennakkoasenne vaikutti siihen, että aluksi en tuntunut saavan tästä teoksesta mitään irti. Jossain vaiheessa kuitenkin pääsin vauhtiin ja kiinnostuinkin hahmojen elämäntarinoista ja kohtaloista, joten pakkopullaksikaan tätä ei voi ihan nimittää.

Yacoubian-talon tarinat sijoittuvat Kairoon, jossa 1950-luvun sotilasvallankaappaus jakoi väestöä ja aiheutti valtavia ristiriitoja: oikeuden vartijat ovat itse pahimpia pahantekijöitä, raha puhuu ja köyhien täytyy yrittää ansaita elantonsa jopa moraalikäsitystensä vastaisesti. Tarinan päähenkilöt ovat Yacoubian-talon asukkaita, jotka ovat eri elämäntilanteissa: yhdellä on rahaa, toinen on köyhä, yksi on vanha ja toinen on nuori. Päähenkilöitä oli jopa hieman liikaakin, koska välillä piti oikeasti palauttaa mieleen, että "kukas tuo taas olikaan". Toisaalta se mahdollistaa aika hyvän läpileikkauksen eri kansanosien elämästä, vaikka onkin samalla rasite. Takakansi toteaa näin "jokainen al-Aswanin luoma hahmo ruumiillistaa modernin Egyptin tabuja --", ja niin todella on. Teoksessa on myös melko vahvaa seksuaalisväritteisyyttä, joka nostaa esiin islamilaisen yhteiskunnan vallitsevat normit ja niistä poikkeamisen.

En oikeastaan tiedä mitä pidin tästä kirjasta, koska se oli paikoin jopa aika inhottava tarkkoine tapahtumien ja ihmistuntojen kuvauksineen, ehkä tietyllä tapaa voisi jopa varovaisesti käyttää sanaa inhorealistinen. En oikein osaa hakea siihen sen parempaakaan sanaa. Toisaalta realistisuus tuo tarinaan väriä ja eloa, mutta samalla puistattaa: mihin kaikkeen ihmiset ovatkaan valmiita.

♠♠♠