Kun pimeys peittää valkeat yöt

Sebastian Lindell: Kun pimeys peittää valkeat yöt

331 s., Myllylahti 2012

On enemmän kuin harvinaista, että tartun suin päin johonkin minulle entuudestaan täysin tuntemattomaan dekkariin, siis sellaiseen josta en ole kuullut mitää ennemmin. Kirjaston uutuushyllystä bongasin tämän Sebastian Lindellin esikoisromaanin Kun pimeys peittää valkeat yöt ja päätin kokeilla mitä tästä tykkäisin. Takakansi vaikutti todella lupaavalta ja paljasti, että kirjan keskiössä oleva henkirikos on saanut innoitusta todellisesta 1940-1950-lukujen taitteessa tapahtuneesta selvittämättömästä henkirikoksesta. Toinen huomiota herättävä seikka on mielestäni kirjan kansi, joka taitavasti vie mahdollisen lukijan ajatukset jo itse tarinaan ja siihen mitä siltä voi odottaa. En tiedä kuka kannen on taiteillut, mutta mielestäni se on nappisuoritus juuri tälle kirjalle.

Kun pimeys peittää valkeat yöt -kirjan päähenkilöt ovat kaksi KRP:n etsivää, Sonja Friberg ja Markus Edelmann. Tarina sijoittuu Lappiin ja vuoteen 2000, mutta juoni kuljettaa myös muualle Suomeen ja jopa Ruotsiinkin. Mielestäni Lappi tapahtumapaikkana oli erinomainen valinta, koska harvemmin mikään kotimainen dekkari sinne sijoittuu. Tapahtumapaikan valinta mahdollistaa myös onnistuneen miljöönkuvailun ja metsät, autioituvat kylät ja jokivarsi ovat sangen aidon tuntuisia paikkoja. Tällaista miljöötä ja tunnelmaa ei olisi voinut luoda Etelä-Suomeen.

Kirjan tapahtumat saavat alkunsa, kun vanhempi pariskunta löytää marjareissultaan Tervolan metsistä vanhan rippiristin. Pariskunta toimittaa sen poliisille, sillä neljäkymmentä vuotta aikaisemmin alueella on tapahtunut selvittämätön henkirikos, johon tuo rippiristi saattaa liittyä. Tuo risti sysää tapahtumat liikkeelle ja henkirikoksen taustat ja palat alkavat loksahdella kohdilleen pala kerrallaan.

Vaikka tällä kirjalla on ansionsa ja tämä on todella mielenkiintoinen teos, niin kyllä minä tästä löydän kritisoitavaakin. Ensiksikin tämä kirja tuntuu jotenkin todella amatöörimäiseltä. Tapahtumat kyllä tempaavat mukaansa, mutta jotenkin esikoiskirjailija sortuu ymppäämään kaiken mahdollisen saman kirjan kansiin: vanhan selvittämättömän henkirikoksen, palkkamurhan, perversiot, seksuaalisen hyväksikäytön, identiteettivarkauden ja kiristämisen sekä etsivän joutumisen vaaraan. Samaten minua häiritsi se, että välillä tutkimukset soljuivat täysin ongelmitta eteenpäin ja välillä taas kaikki mahdollinen tökkii ja mikään ei onnistu. Lisäksi kun itse rikosvyyhdessä on jo todella paljon sulateltavaa ja se voisi soljua hyvin eteenpäin, niin kirjailija hieman turhaan tunkee mukaan etsivien yksityiselämän kuvioita sekoittamaan pakkaa. Samoin Lindell tekee ehkä hieman turhia kytköksiä sota-aikaan Markus Edelmannin hahmon kautta. Minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut etsivien elämä vaan tapauksen ratkeaminen, se oli niin mielenkiintoinen ja kiehtova.

Tulipas ryöpytys. Mutta siis kuten sanottu, tässä kirjassa oli paljon hyvää. Ensiksikin selkeys oli saavutettu hyvin, vaikka juoneen olikin saatu mukaan kaikkea mahdollista, lukijan ei tarvinnut palailla taaksepäin miettimään mikäs jamppa kukakin oli. Toiseksi juoneen on saatu mukaan yllättäviä käänteitä ja myös voisi sanoa shokeeraaviakin piirteitä. Kolmanneksi miljöön valinta on onnistunut ja etsivät tuntuvat hyvin inhimillisiltä ihmisiltä samoin kuin rikostekninen eteneminen oli jotenkin liiallisesta soljuvuudesta tai tökkimisestä huolimatta todentuntuista.

Tästä lähtee liikkeelle Edelmannista ja Fribergistä kertova sarja. Tämän linkin takaa pääset Myllylahden sivuille lukemaan kirjailijan omia mietteitä kirjoittamisesta ja dekkareista.

♠♠♠½