Valkoinen nainen

Päivi Alasalmi: Valkoinen nainen

311 s., Gummerus 2008, 2.p.
kansikuva: Istockphoto
kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Kirjaston hyllyssä minua on jo pitkään odotellut Päivi Alasalmen Valkoinen nainen, joka on hänen naisromaanitrilogiansa viimeinen osa. Olen käännellyt tätä käsissäni ja nyt sitten viime viikolla nappasin tämän mukaani melko suurin odotuksin, sillä Alasalmen teoksissa on yleensä mukana jokin todella suuri yllätys tai ratkaiseva käänne. Niin tässäkin, tosin en tiedä pidinkö siitä vai en.

Valkoinen nainen kertoo Anitasta, joka asuu perheineen Tansaniassa, Afrikassa. Hänen miehensä suojelee työkseen villieläimiä salametsästykseltä ja Anita huolehtii lapsista ylellisessä ja viimeisen päälle turvavarustellussa talossa. Kaikki tuntuu olevan todella ihanaa ja autiasta, mutta sitten välähdykset menneisyydestä alkavat piinata Anitaa. Mitä mystiset valkoiset miehet haluavat hänestä? Mitä pelättävää Anitalla on? Ja ennen kaikkea miten asiat kääntyvät, onko Anitalla jotakin todellista syytä pelätä?

Mielestäni Alasalmi kuljettaa tarinaa hyvin ja viihdyttävästi, hän maalailee lukijan silmien eteen Afrikan eri puolia aidon tuntuisesti. Aluksi tarinan kulku tuntui oikein mainiolta ja selkeältä, mutta sitten ihan loppumetreillä takaumat Anitan muistoihin alkoivat sekoittaa pakkaa. Alasalmi kyllä luo hyvin tihentyvän jännityksen tunnelman, miltei trillerimäisesti hän kuroo rajat umpeen. Lopuksi paljastuva totuus ja menneisyyden haamujen pääseminen vapaaksi on todellinen yllätysmomentti, jolloin jännite laukeaa, mutta lukija jää silti miettimään: mitä ihmettä, näinkö kaikki kääntyi ja ennen kaikkea miten kirjan viimeinen sivu pitäisi tulkita. En saa selvää siitä mitä se tarkoittaa, että onko kyse oivalluksesta ja menneisyyden hyväksymisestä ja ymmärtämisestä vaiko kenties jonkinlaisesta hämmennyksestä ja viimeisestä epätoivoisesta yrityksestä unohtaa ja peittää muistot.

Loppufiilis on hämmentyneen yllättynyt. En oikein pitänyt tarinan saamasta käänteestä, mutta toisaalta tässäkin on Alasalmelle ominaista yliluonnollisen ja toden rajan häilymisen teemaa sekä todellakin se suuri yllätys ja ratkaiseva käänne, jota odotin. Loppu toisaalta tehostaa tarinaa ja tekee siitä todella mieleenpainuvan, mutta toisaalta se on niin yllättävä, että en enää tiedä mitä tarinasta pitää ajatella. Ainakin tarina opettaa, että ihmistä ei saa koskaan vetää liian tiukille, sillä sillä voi olla yllättäviä seurauksia.

♠♠♠½